Pääsiäisen paluuliikennettä Nelostiellä Helsingissä pääsiäismaanantaina 10. huhtikuuta 2023. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Tänne odotetaan pääsiäisen liikenteen pahimpia ruuhkia

Ennakointi on avainasemassa myös pääsiäisliikenteessä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Poliisi tiedottaa olevansa vahvasti mukana pääsiäisen menoliikenteen valvonnassa varsinkin vilkkaimmilla tieosuuksilla.

Valvontaa koordinoidaan Fintrafficin tieliikennekeskuksesta Helsingistä, jossa päivystävät kiirastorstaina myös poliisitarkastaja Heikki Kallio Poliishallituksesta ja ylikomisario Dennis Pasterstein Helsingin poliisilaitokselta.

Pääsiäisen vilkasliikenteisimpien päivien ennakoidaan olevan perinteiseen tapaan kiirastorstai 28. maaliskuuta sekä toinen pääsiäispäivä 1. huhtikuuta 2024.

Menoliikenne on vilkkaimmillaan kiirastorstaina kello 13–19. Liikennettä on runsaasti myös pitkäperjantaina kello 9–14 välisenä aikana, pohjoisessa vielä myöhemminkin. Ajoittaista jonoutumista saattaa esiintyä etenkin pääkaupunkiseudun ulosmenoteillä sekä valtateillä 4 ja 5 aina Jyväskylän ja Mikkelin korkeuksille saakka.

Paluuliikenne alkaa kasvamaan jo sunnuntai-iltapäivän ja -illan aikana 31. maaliskuuta, paluuliikennehuipun sijoittuessa maanantaille 1.4. kello 12 ja 20 välille. Jonoutumisiin onkin syytä varautua etenkin Etelä-Suomen teillä.

Turvallinen liikenne varmistetaan pääsiäisenäkin yhteispelillä. Ennakointi on poliisin mukaan  avainasemassa, jotta liikenne sujuu ongelmitta: Huollettu auto, ajamiseen keskittynyt kuski sekä ennen kaikkea eri keli- ja liikennetilanteen huomioiva joustava ja toiset huomioiva ajotapa kantavat pitkälle.

− Lähde matkaan vain hyvin levänneenä ja varaa ajomatkaan runsaasti aikaa, jolloin hermostuminen muihin tienkäyttäjiin maantiellä on epätodennäköisempää ja turhat ja vaaralliset ohitukset jäävät pois. Tarkasta, että tuulilasinpesunestettä on säiliössä riittävästi, rengaspaineet ovat kunnossa ja alla ovat keliin sopivat renkaat. Riittävä turvaväli edellä ajavaan antaa aina pelivaraa yllättäviin jarrutuksiin, vaikkapa eläimen rynnätessä tielle, poliisitarkastaja Heikki Kallio Poliisihallituksesta kiteyttää tiedotteessa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)