Tampereella yksikään apteekki ei ole auki puolenyön jälkeen, kertoo Tamperelainen-lehti.
– Asiakasvirta on aamuyöllä hyvin pieni. Nykyistenkin aukioloaikojen ääritunneilla on selvästi vähiten liikennettä, sanoo Yliopiston Apteekin asiakaspalvelupäällikkö proviisori Rami Kivistö Tamperelaiselle.
Helsingissä Yliopiston Apteekilla on ainoa ympäri vuorokauden avoinna oleva apteekki Töölössä. Viestintäjohtaja Jenni Tyrnin mukaan se on enemmän palvelukysymys kuin liiketoimintaa.
– Ei se taloudellisesti kannattavaa ole. Vaikka aamuyön tunnit ovat hiljaisia, olemme halunneet tarjota tällaista palvelua.
Yliopiston Apteekki aukeaa Tampereella maanantaista perjantaihin aamuseitsemältä sekä lauantaina ja sunnuntaina aamukahdeksalta.
– Näemme, että nykyiset aukioloajat ovat riittävät ja hyvät. Meillä on lisäksi vuorokauden ympäri puhelinpalvelu, josta saa neuvontaa, Kivistö toteaa.
Apteekkariliiton jäsenapteekkareilleen viime vuonna teettämän kyselyn mukaan apteekit ovat auki keskimäärin 57,6 tuntia viikossa ja aukioloajat ovat lisääntyneet viime vuosina.





