Venäjällä on reagoitu varsin jyrkästi joidenkin Euroopan maiden säätämiin ja toisten harkitsemiin turistiviisumikieltoihin venäläisille. Rajuja lausuntoja on tullut niin venäläisiltä huippupäättäjiltä ja diplomaateilta kuin mediapersooniltakin.
Virolainen turvallisuusasiantuntija ja kansanedustaja Eerik Niiles Kross avaa, miksi jo pelkkä ehdotus turistiviisumien kiellosta ”raivostuttaa Kremliä”.
– Tässä ei ole kyse siitä, että Kreml välittäisi ”tavallisista venäläisistä”. Tavalliset venäläiset eivät matkusta Eurooppaan. 70 prosentilla heistä ei edes ole passeja, Kross kirjoittaa Twitterissä.
Hän muistuttaa, että Euroopan matkailu on suosittua Venäjän eliitin ja Moskovan ja Pietarin keskiluokan parissa. He ovat tärkeitä Venäjän presidentti Vladimir Putinille.
– Nämä ovat ne ihmiset, jotka Putin yrittää vakuuttaa siitä, että hänellä on homma hallussa. Venäjä myös käyttää joitain heistä länsimaalaisten korruptoimiseen – Venäjän ”pehmeän vallan” välineenä, Eerik Niiles Kross jatkaa.
Hänen mukaansa monet heistä eivät tue sotaa, mutta valtaosa ajattelee, ettei heillä ole mitään tekemistä sen kanssa.
– Tämän takia heidän pitäisi tuntea edes jonkinasteista epämukavuutta, Kross sanoo.
”Meillä kaikilla on jotakin tekemistä tämän kanssa ja me kaikki olemme vastuussa”, hän summaa ajatusta.
Eerik Niiles Kross huomauttaa lisäksi, että Venäjä on pannut kaikki EU-maat epäystävällisten maiden listalle Ukrainan sodan takia asetettujen pakotteiden vuoksi.
– Miksi he kitisevät siitä, että epäystävälliset maat eivät ole ystävällisiä?
Kross jatkaa olevansa sitä mieltä, että viisumikielloissa tulisi olla poikkeusmahdollisuuksia niille venäläisille, jotka matkustavat hyvästä syystä.
– Mutta kirjallinen julistus siitä, että matkustaja vastustaa hyökkäystä [Ukrainaan] tulisi olla ennakkoehto kaikille hakemuksille.
Suomen hallituksen on lehtitietojen mukaan määrä pohtia viisumikieltoasiaa tällä viikolla. Viro lopetti turistiviisumien myöntämisen venäläisille jo maaliskuussa. Muut Baltian maat lopettivat viisumien myöntämisen venäläisille huhtikuuhun mennessä.
Linjoissa on kuitenkin eroja.
Viro ei ole asettanut täydellistä kieltoa vaan viisumin voi saada sukulaissuhteen tai avioliiton perusteella ja inhimillisistä syistä kuten hautajaismatkaa varten tai sairaustapauksen tai muiden lääketieteellisten syiden perusteella. Latvia on puolestaan keskeyttänyt toistaiseksi matkustussopimuksensa Venäjän kanssa elokuun alusta ja sulkenut konsulaattinsa Venäjän Pihkovassa.
LUE MYÖS:
Dmitri Medvedev suuttui Viron pääministerin viisumipuheista: Vapautenne on meidän virheemme
Venäjällä raivostuttiin viisumikiellosta – ”Uhka Venäjän olemassaololle”
Even the proposal of EU banning tourist visas for Russian passport holders infuriates the Kremlin. This is not because the Kremlin cares of "ordinary Russians." Ordinary Russians don't travel to Europe. 70% of them dont even have travel passports. 1/4
— Eerik N Kross (@EerikNKross) August 14, 2022
One more point. I do agree that exceptions to visas should be kept available. For Russians whose travel is for a good cause. But a written declaration that the traveller is opposing the aggression should be a precondition of any application.
— Eerik N Kross (@EerikNKross) August 14, 2022
Many of them don't support the war but most of them think they ave nothing to do with it. This is why they need to feel at least some discomfort. We all have something to do with it and we all have a responsibility. 3/3
— Eerik N Kross (@EerikNKross) August 14, 2022