Tämä voi yllättää: Näin Venäjä sijoittuu maailman taloustilastossa

Puola nousi ensi kertaa 20 suurimman joukkoon.
Venäjä ei mahdu maailman kymmenen suurimman talouden joukkoon. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN
Venäjä ei mahdu maailman kymmenen suurimman talouden joukkoon. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Puola on noussut ensimmäistä kertaa maailman 20 suurimman talouden joukkoon. Puolan bruttokansantuote on Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) arvion mukaan tänä vuonna 979,96 miljardia dollaria,  jonka perusteella maan BKT on maailman 20. suurin ja EU:n viidenneksi suurin.

Suomen BKT on IMF:n mukaan vajaat 304 miljardia dollaria, eli maailman 46. suurin.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Maailman suurimmat taloudet bruttokansantuotteen mukaan ovat Yhdysvallat ja Kiina, Saksan ollessa maailman kolmanneksi suurin ja EU:n suurin.

Venäjä sijoittuu Kansainvälisen valuuttarahaston arviossa Brasilian ja Espanjan väliin sijalle 11. Venäjän BKT on arviolta 2,07 biljoonaa dollaria. Vertailun vuoksi todettakoon, että Yhdysvaltojen BKT on yli 30 biljoonaa dollaria, eli noin 15 kertaa Venäjää suurempi.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Puolan nousu maailman suurimpien talouksien listalle on herättänyt sosiaalisessa mediassa runsaasti huomiota, sillä maa kului vuosikymmenten ajan kommunistiseen itäblokkiin ja siirtyi markkinatalouteen vasta 1990-luvulla.

Venäjän valtiontalouden alijäämä oli viime vuonna huomattavasti suurempi kuin viralliset luvut kertovat.
Toimitilamarkkinoilla kysyntä ja tarjonta eivät kohtaa.
Mainos