Ruotsille kuuluva Gotlanti voi muodostua Euroopan seuraavan kriisin vaarallisimmaksi solmukohdaksi.
Sotilasasiantuntijat ovat laajalti yhtä mieltä siitä, että se, joka hallitsee Itämeren suurinta saarta, hallitsee koko merta. Tämä tiedetään myös Moskovassa.
Aihe nousi Welt-lehden mukaan esiin juuri päättyneen suuren Aurora 26 -harjoituksen myötä, jossa tuhannet sotilaat kahdestatoista Nato-maasta harjoittelivat Gotlannin puolustamista.
Ruotsin puolustusvoimain ylipäällikkö Michael Claesson tiivisti saaren merkityksen: se, joka hallitsee Gotlantia, hallitsee Itämeren keskeistä osaa Puolan rannikolta aina Ruotsin ja Suomen väliseen saaristoon.
Saaren strateginen merkitys perustuu sen sijaintiin keskellä Itämerta, vain noin 300 kilometrin päässä Venäjän Itämeren-laivaston tukikohdasta Kaliningradista.
Sotilasasiantuntija Thomas Theinerin mukaan Venäjä sijoittaisi vallatulle saarelle meritorjunta- ja ilmatorjuntaohjuksia, jolloin ”koko Itämeri olisi Naton aluksille käyttökelvoton”.
Theiner arvioi, että tällaisessa tilanteessa Nato-hävittäjät pääsisivät Baltian maihin enää pohjoisesta Suomen kautta, koska suora reitti lännestä tai etelästä olisi liian vaarallinen Venäjän ilmatorjunnan vuoksi. Hänen mukaansa saarelta voitaisiin uhata ballistisilla ohjuksilla myös Osloa, Tukholmaa ja Kööpenhaminaa.
Kreml on valmis ottamaan riskejä
Gotlannin merkitys on tunnustettu Ruotsissa konkreettisin toimin. Saari demilitarisoitiin vuonna 2005, mutta Venäjän vallattua Krimin 2014 linja muuttui ja pysyvät joukot palautettiin saarelle 2016. Venäjän hyökättyä Ukrainaan 2022 puolustusta vahvistettiin edelleen, ja Ruotsi liittyi Natoon 2024.
Claesson varoitti, että lännessä saatetaan aliarvioida Venäjän valmius ottaa strategisia riskejä. Hänen mukaansa on hyvin realistinen skenaario, että Venäjä voisi yrittää vallata kapean kaistaleen liittouman aluetta testatakseen Naton kollektiivista reaktiota.
Gotlannin merkitys liittyy laajempaan keskusteluun Itämeren strategisista saarista. Analyytikoiden mukaan Tanskan Bornholm, Ruotsin Gotlanti ja Suomen Ahvenanmaa ovat sijaintinsa vuoksi avainasemassa koko meren hallinnan kannalta.
Ahvenanmaa on kuitenkin erityistapaus: se on kansainvälisin sopimuksin demilitarisoitu, eikä sinne siksi voi sijoittaa puolustusta samaan tapaan kuin Gotlantiin. Osa asiantuntijoista onkin pitänyt juuri Ahvenanmaata Suomen puolustuksen herkimpänä kohtana.