On olemassa tiettyjä asioita, jotka kannattaa tietää oman kodin remontoinnista. Yhdysvaltalainen kylpyhuoneurakoitsija kertoo Washington Postille yleisimmät asiat, jotka aiheuttavat asiakkaissa hämmennystä.
Ensimmäiseksi kannattaa ymmärtää remonttihankkeen laajuus. Asiantuntija muistuttaa, että esimerkiksi yksinkertaisen ”kylpyhuoneprojektin”, kuten kylpyammeen tai WC-istuimen vaihtaminen on aivan eri asia kuin kunnollinen kylpyhuoneremontti. Tämä johtuu jo siitäkin, että jälkimmäisessä joudutaan purkamaan seiniä ja avaamaan putkistoja.
Monesti asiakkaille voi tulla yllätykseksi myös se, että urakoitsija veloittaa työstä enemmän kuin pelkän materiaalin ja työvoimakustannuksen hinnan. Urakoitsijan mukaan tässä on huomioitava se, että myös esimerkiksi työn suunnittelusta aiheutuu kustannuksia. Lisäksi kotona tehtävän remontin kustannukset ovat riippuvaisia myös olosuhteista eli asunnosta itsestään. Urakan yhteydessä kotiin voidaan joutua asentamaan erilaisia suojapeitteitä, joiden materiaaleista voi koitua myös kustannuksia.
Epäselvyyksien välttämiseksi urakoitsija suosittelee asiakasta valitsemaan aina urakkakohtaisen hinnan tuntiveloituksen sijaan. Tämä voi olla hyödyksi esimerkiksi tilanteissa, joissa remontti viivästyy syystä tai toisesta.
Asiakkaan kannattaa myös ottaa selvää urakoitsijasta ennen tämän palkkaamista. Yksi hyvä keino on kysyä urakoitsijoilta palautetta heidän edellisiltä asiakkailtaan, jos vain mahdollista.
Urakoitsija suosittelee remontin teettäjää varaamaan budjetistaan 10-20 prosenttia yllättäviin tilanteisiin. Summan suuruus on riippuvainen remontin laajuudesta. Sen tarkoituksena on varautua yllättäviin kulueriin, jos kaikki ei sujukaan odotusten mukaisesti. Urakoitsijan mukaan olisi hyvä, jos remonttibudjetti kestäisi aina muutamia ”shokkeja”.
– Jos teemme remonttia kylpyhuoneessa ja laattojen alta paljastuu märkä kipsilevy, josta kasvaa hometta…se aiheuttaa lisää kustannuksia, urakoitsija havainnoi WP:lle.
Remonttibudjettia tehdessä kannattaa kiinnittää huomiota myös muihin kuin remontin aiheuttamiin suoriin kustannuksiin. Esimerkiksi keittiöremontin vuoksi voit joutua syömään ravintoloissa, jos keittiösi on poissa käytöstä.
Yleensä remonteissa urakoitsija hankkii tarvittavat kalusteet ja varaosat, ja laskuttaa niistä asiakasta. Asiakkaan kannattaa kuitenkin olla tarkkana ja seurata, että häneltä veloitetut summat ovat realistisia. Tällöin voi huomata sen, jos asiakkaalta yritetään veloittaa tarvikkeista ylisuuria summia. Hälytyskellojen tulee soida myös tilanteessa, jossa tarvikkeet vaikuttavat poikkeuksellisen halvalta. Silloin kannattaa selvittää, ovatko tuotteet todella sovitun laadun mukaisia.
Osa ihmisistä aikoo säästää remonttikuluissa tekemällä remontit itse. Urakoitsijan mukaan tähän liittyy monia riskitekijöitä. Mikäli itseoppinut remontoija tekee virheen remontoinnissa, apuun voidaan joutua palkkaamaan ammattilainen. Virheiden korjaus taas voi kokonaisuudessaan tulla huomattavasti kalliimmaksi kuin ammattilaisen palkkaaminen alun perinkin.
Urakoitsija muistuttaa, että ”tee-se-itse -remontteihin” liittyy myös todellisia vaarantilanteita. Tyypillisin esimerkki vaarallisesta tilanteesta ovat kaikki sähkötyöt. Vaarallisia tilanteita voi liittyä myös purkutöihin, joiden kautta voi altistua myrkyllisille aineille.
Yksi ”tee-se-itse -remonttien” ongelma on myös ajankäyttö. Urakoitsijan mukaan kannattaa etukäteen miettiä, paljonko on valmis uhraamaan aikaa remontille. Urakoitsija jatkaa, että vaikka monet kuvittelet voivansa tekevän remontteja arkisin töiden jälkeen ja viikonloppuisin, suuren remontin tekeminen on todellisuudessa paljon vaativampaa ja kokonaisvaltaisempaa.