Talvinen sää jatkuu, pakkanen voi kiristyä

Pakkaslukemat vaihtelevat suuresti pilvisyyden, tuulen ja pinnanmuotojen mukaan.
Tunturimaisema pakkaspäivänä Muoniossa 10. marraskuuta. / LEHTIKUVA / VESA MOILANEN
Tunturimaisema pakkaspäivänä Muoniossa 10. marraskuuta. / LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Sään ennustetaan jatkuvan ajankohtaan nähden kylmänä ja vähäsateisena.

Lapissa yli 30 asteen pakkaset ovat mahdollisia. Sää pysyy Forecan mukaan enimmäkseen poutaisena.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Tähän aikaan vuodesta korkeapainesää on usein laajalti pilvistä, vaikka selkeääkin taivasta nähdään ajoittain etenkin maan pohjoisosassa. Lumihiutaleita voi leijailla paikallisesti siellä täällä pilvikerroksesta, mutta varsinaista lumikertymää ei ole odotettavissa ennen viikonlopun ennusteissa näkyviä mahdollisia sateita, Forecan meteorologi Joanna Rinne toteaa.

Kuukausiennusteen mukaan viikon keskilämpötilat ovat tällä viikolla jopa 3–9 astetta ajankohdan keskimääräisiä lukemia kylmempiä. Lämpötilat pysyvät enimmäkseen pakkasella, vaikka etelässä päivisin lämpötila voi käväistä hetkellisesti ja paikallisesti nollan tuntumassa.

– Etelässä pakkasta on enimmäkseen 1–4 astetta, mutta jos pilvipeite pääsee öisin rakoilemaan, paikallisesti pakkasta voi olla enemmänkin, Joanna Rinne sanoo.

Lapissa voidaan viikon mittaan mitata jopa uusia syystalven kylmimpiä lämpötiloja.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Öisin vaihtelu on vielä suurempaa, ja pakkasta on öisin enimmäkseen 5–30 astetta, paikoin voi olla yli 30 pakkasastettakin. Pakkaslukemat vaihtelevat suuresti pilvisyyden, tuulen ja pinnanmuotojen mukaan. Jopa lähekkäin olevien paikkojen yön kylmimpien lukemien lämpötilaero voi olla yli kymmenen astetta, Joanna Rinne toteaa.

Loppuviikon ennusteissa on vielä epävarmuutta. Suomeen voi levitä viikonloppuna sateita, mutta säätila voi myös pysyä samankaltaisena ensi viikon alkuun asti.

Varoitus koskee koko saarta.
Föhn-tuuli tuo mukanaan keväisiä lukemia.
Viikonlopun sää on vuodenaikaan nähden lämmintä.
Mainos