Jalankulkijoita Helsingissä. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

Talvella sattuu yksi tapaturma yli muiden

Suomalaisten suhtautuminen talveen on muuttumassa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Talvi voi tuoda tullessaan lumisia maisemia ja riemukkaita talvipuuhia, mutta valitettavasti myös monia kausittaisia vaaran paikkoja. Keskinäisen vakuutusyhtiön Turvan tuore kysely paljastaa, että suomalaiset jännittävät talvella eniten liikenteen turvallisuutta, liukastumisia ja kodin talviriskejä. Huolet vaihtelevat iän ja asumismuodon mukaan. Vastaajista 77 prosenttia on aiempina talvina ollut jonkinlaisessa jännittävässä tilanteessa.

Liikenteen talviolosuhteet ja talvella liikenteessä vastaan tulevat vaaratilanteet nousevat suurimmiksi huolenaiheiksi. Lähes neljä viidestä vastaajasta, 78 prosenttia, pitää ilman heijastimia liikkuvia jalankulkijoita ja 77 prosenttia vaarallisesti ohittavia autoilijoita melko tai erittäin jännittävänä seikkana. Näkyvyyden katoamisen lumipyryssä ja auraamattomat tiet kokee melko tai erittäin jännittävinä riskeinä 69 prosenttia vastaajista.

– Ennakointi ja varautuminen ovat talvisessa liikenteessä avainasemassa. Matkaan tulee varata riittävästi aikaa, nopeus suhteuttaa keliin ja turvaväli pitää riittävänä etenkin liukkailla keleillä ja lumimyrskyissä, sanoo Turvan palvelupäällikkö Sanna Luotio tiedotteessa.

Liukastuminen kävellessä tai pyöräillessä huolettaa 64 prosenttia vastaajista, ja auton hajoaminen tai onnettomuus talvikelillä 62 prosenttia vastaajista. Erilaiset huonon ajokelin talviset sääilmiöt, kuten jäätävä tihkusade tai räntä, jännittävät yli puolta, 53 prosenttia, vastaajista.

Asumismuoto korostaa kodin riskejä

Omakoti- ja paritaloissa asujat näkevät talvessa muiden asumismuotojen edustajia enemmän jännityksen aineksia. Omakoti- ja paritalojen asukkaista 61 prosenttia jännittää lämmityskulujen nousua, kun kerros- ja rivitaloasujissa se jännittää vain 44 prosenttia vastaajista. Lumimyrskyt ovat melko tai erittäin jännittävää 57 prosentille omakoti- ja paritaloasujista. Vastaava luku kerros- ja rivitaloissa on 51 prosenttia. Sähkökatko talvella on melko tai erittäin jännittävää 56 prosentille omakoti- ja paritalojen asukkaille. Kerros- ja rivitaloissa sähkökatkoa jännittää vain 39 prosenttia.

Putkien jäätyminen aiheuttaa huolta omakoti- ja paritaloissa, sitä jännittää 54 prosenttia. Kerros- ja rivitalossa vain 26 prosenttia jännittää putkien jäätymistä. Kosteusvaurioita talvella pitää melko tai erittäin jännittävänä puolet, 50 prosenttia, omakoti- ja paritalon asukkaista. Kosteusvauriot huolettavat vain 33 prosenttia kerros- ja rivitaloasukkaista.

– Putkien jäätyminen on yleinen vahinko, joka paljastuu usein kelien lämmetessä. Parhaat tavat ehkäistä jäätymisiä on huolehtia esimerkiksi ulkovesihanan ja tyhjilleen jäävän mökin vesijohtojen tyhjennyksestä ennen pakkasia ja pitää myös talvikäytössä olevan mökin lämpötila koko mökissä vähintään +12 asteessa, muistuttaa Turvan palvelupäällikkö Matti Hämäläinen.

Jäätyneen putken sulatus jätetään ehdottomasti ammattilaiselle, sillä sulatusyritys väärin keinoin esimerkiksi kuumailmapuhaltimella voi rikkoa putken kokonaan tai aiheuttaa pahimmillaan ison palovahingon.

Sähkökatkon aikana pakastimen ovi on syytä pitää kiinni, jotta pakasteet pysyvät jäässä sähkökatkon ajan. Tällöin voi myös välttyä pakastimen sulamisen aiheuttamilta vesivahingolta. Talvella jääkaappiruokien säilytykseen voi hyödyntää ulkotiloja lämpötilasta riippuen. Myös jääkaapin avaamista kannattaa välttää, jotta lämmintä ilmaa ei pääse sen sisään.

Liukastumiset huolettavat

Liukastumiset ovat yksi talven yleisimmistä tapaturmista, ja ne huolettavat erityisesti iäkkäämpiä suomalaisia.

Kyselyn mukaan yli 61-vuotiaista senioreista kaksi kolmesta, 66 prosenttia, jännittää liukastumista, kun 18–60-vuotiaista vastaava osuus on 61 prosenttia. Myös pimeässä liikkuminen aiheuttaa epävarmuutta: lähes puolet, 49 prosenttia, senioreista kokee sen riskiksi, kun nuoremmista huoli koskee vain kahta viidesosaa.

Talviharrastuksissa loukkaantumiset jännittävät senioreita selvästi enemmän kuin nuorempia, 33 prosenttia verrattuna 18 prosenttiin. Lapsiperheissä puolestaan lasten turvallisuus talvipuuhissa on merkittävä huolenaihe: 43 prosenttia vanhemmista pitää lasten loukkaantumisia talviharrastuksissa melko tai erittäin jännittävänä.

– Liukastumisia voi pyrkiä välttämään hiekoittamalla pihan ja valitsemalla keliin sopivat, pitäväpohjaiset kengät tai liukuesteet. Riski piilee, jos postilaatikolle tai roskikselle kipaisee huonoilla kengillä. Liikkeelle kannattaa lähteä ajoissa, jotta voi kävellä rauhassa. Ruuhkaisilla kulkuväylillä tarvitaan erityistä tarkkuutta, koska ne voivat olla hyvin liukkaita, Turvan erityisasiantuntija Tiina Koivuniemi summaa.

Poimintoja videosisällöistämme

Liukastuessa olisi hyvä muistaa suojata käsillä päätä sen sijaan, että ottaisi niillä kaatumisen vastaan, sillä se lisää rannemurtumien riskiä.

Vastausten mukaan suomalaisten suhtautuminen talveen on muuttumassa. Kyselyn mukaan vain noin puolet, 56 prosenttia, suomalaisista pitää talvesta. Vastaajista 34 prosenttia myöntää, ettei talvi ole heidän mieleensä ja loput eivät osaa sanoa kumpaan suuntaan kallistuvat. Kaikista vastaajista 18 prosenttia matkustaa talvella ulkomaille lämpimään.

Talven jännien paikkojen kyselyyn osallistui 555 Turvan asiakasta. Kyselyssä kartoitettiin, mitä talvisin jännitetään. Kysely toteutettiin marraskuussa 2025.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)