Yksityinen kulutus voi yllättää myönteisesti ja vauhdittaa kasvua ensi vuonna. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Tältä näyttävät talouden ennusteet – Nyt on merkkejä paremmasta

Kuluvan vuoden talouskasvu jatkuu tahmeana, kertovat tuoreet ennusteet.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Finanssiala ry:n (FA) johtaja, pääekonomisti Veli-Matti Mattilan mukaan kuluvana vuonna Suomen talous ei ole näytä saavan ilmaa siipiensä alle.

– Alkuvuoden kehitys jäi ennakoitua heikommaksi, eikä kasvu näytä loppuvuonnakaan erityisemmin piristyvän, Mattila toteaa Finanssialan tiedotteessa.

Tuoreimpien talousennusteiden mukaan Suomen talouskasvu on jatkunut tahmeana. Arviot tämän vuoden talouskasvusta liikkuvat nyt 0,3 ja 1,0 prosentin välillä. Taustalla vaikuttaa monet tekijät.

– Vaikka inflaatiopiikki on taakse jäänyttä elämää ja korotkin alentuneet, kotitalouksien reaalitulot eivät ole vielä täysin toipuneet saamastaan iskusta. Viennistäkään ei saada merkittävää vetoapua, vaikka pahimmat pelot kansainvälisestä kauppasodasta ovat toistaiseksi väistyneet.

Ensi vuonna kasvu voisi kuitenkin kivuta jopa 2 prosenttiin. Ennusteet vaihtelevat 0,9-2,0 välillä.

– Kuten aiemminkin, uusissa ennusteissa paremmat ajat siintävät kulman takana. Ensi ja sitä seuraavalle vuodelle ennakoidaan jonkin verran nopeampaa kasvua. Erityisesti investoinneissa nähdään kasvupotentiaalia, kun vihreä siirtymä etenee, Mattila sanoo.

Myös yksityinen kulutus voi yllättää myönteisesti, jos kotitalouksien varovaisuus väistyy ja kertyneitä säästöjä aletaan kuluttaa, Mattila katsoo.

– Mutta kuten aiemminkin, toteutuva kehitys voi jäädä odotettua heikommaksi ja käänne parempaan siirtyä jälleen uuden kulman taakse.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)