Tältä näyttää loppukesän sää

Tuoreen kuukausiennusteen mukaan elokuun loppu näyttää tavanomaista lämpimämmältä.
Aurinko heijastuu talon ikkunasta aurinkoisena iltapäivänä. LEHTIKUVA / MIKKO STIG
Aurinko heijastuu talon ikkunasta aurinkoisena iltapäivänä. LEHTIKUVA / MIKKO STIG

Elokuun loppu ja syyskuun alku näyttää uuden kuukausiennusteen mukaan tavanomaista lämpimämmältä, kertoo Foreca.

Lämpötila voi Euroopan keskipitkien sääennusteiden keskuksen ECMWF:n 18. elokuuta julkaiseman kuukausiennusteen mukaan olla jopa helteinen.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Sää on lähiviikkoina lämmintä, jopa helteet ovat mahdollisia, toteaa Forecan päämeteorologi Kristian Roine.

Alkanut viikko on kuukausiennusteen mukaan  Suomessa keskimääräistä lämpimämpi.

– Suomeen virtaa lämmintä ilmaa etelästä. Päivälämpötila voi viikon mittaan käväistä paikoin jopa hellelukemissa. Skandinaviassa viikko on selvästi tavanomaista sateisempi. Suomessa sen sijaan viikon sademäärät jäävät melko tavanomaisiin lukemiin, itärajan tuntumassa on jopa normaalia kuivempaa, Roine kertoo.

Tiistaina Suomi kuuluu korkeapaineeseen.

– Sää on aurinkoista ja poutaista, ohutta pilviharsoa voi esiintyä. Aamu on etenkin pohjoisessa viileä, Lapissa voi olla hallaa. Päivälämpötila kohoaa tiistaina yleisesti reiluun 20 asteeseen, etelässä jopa 23–24 asteeseen. Myös Lapissa lämpötila on lähellä 20 asteen lukemia, Roine sanoo.

Keskiviikkona sää jatkuu aurinkoisena, poutaisena ja lämpimänä. Etelätuuli voimistuu koko maassa kohtalaiseksi. Päivälämpötila on keskiviikkona enimmäkseen 20–24 astetta.

Torstai tuo mukanaan lounaasta päin saapuvan matalapaineen.

– Matalapaineen runsaat sateet leviävät yön mittaan maan etelä- ja länsiosaan, paikoin voi myös ukkostaa. Torstain kuluessa sateet liikkuvat maan itä- ja pohjoisosaan.

Poimintoja videosisällöistämme

Loppuviikolla Suomen ylle saapuu entistä lämpimämpää ilmaa lounaasta. Sademäärien ennustetaan jäävän melko vähäisiksi.

– Päivälämpötila kohoaa etelän aurinkoisilla alueilla jopa hellelukemiin, pohjoisessakin päästään 20 asteen vaiheille, Roine toteaa.

Elokuun 26. päivä alkava viikko on myös tavanomaista lämpimämpi. Keskimääräiset ylimmät lämpötilat ovat Suomessa elo–syyskuun vaihteessa maan eteläosassa 16–20 astetta, maan keskiosassa 16–18 astetta ja pohjoisessa 12–18 astetta.

– Elokuun viimeisellä viikolla sää jatkuu edelleen lämpimänä, etenkin maan itä- ja pohjoisosassa on normaalia lämpimämpää. Koillis-Lapissa viikon keskilämpötila on jopa 3–5 astetta tavanomaista korkeampi. Sademäärät ovat aavistuksen tavanomaista suurempia, Roine sanoo.

Syyskuun ensimmäisellä kokonaisella viikolla lämmin sää näyttää jatkuvan. Roineen mukaan lähes koko maassa lämpötilat ovat 1–3 astetta tavanomaista korkeampia. Myös sademäärä on hieman normaalia korkeampi koko maassa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Syyskuun 9. päivä alkavan viikon ennustettavuus heikkenee huomattavasti.

– Ennusteessa viikon keskilämpötila on lähempänä vuodenaikaan nähden tavanomaisia lukemia. Pohjoisessa on kuitenkin edelleen aste tai pari lämpimämpää kuin normaalisti. Sademäärät ovat tavanomaisia, etelässä jopa hieman normaalia vähäisempiä, Roine arvioi.

Pitkän ajan sääennusteet kertovat viikon tai kuukauden keskimääräisestä säästä, eivät yksittäisten päivien säästä.

Varoitus koskee koko saarta.
Föhn-tuuli tuo mukanaan keväisiä lukemia.
Viikonlopun sää on vuodenaikaan nähden lämmintä.
Mainos