Vantaalainen yritys etsii toimistotyöntekijää kahden euron tuntipalkalla. Asiasta kertoo Taloussanomat.
Ilmoituksen mukaan tehtävä olisi osa-aikainen. Kahden euron tuntipalkan lisäksi työntekijälle luvataan yhden prosentin provisio myynnistä.
Erikoinen työpaikkailmoitus julkaistiin ainakin Duunitori-sivustolla. Ilmoitus herätti sosiaalisessa mediassa runsaasti hämmennystä.
Ilmoituksen mukaan töitä olisi ollut 20-30 tuntia viikossa. Talsan laskelman mukaan kuukaudessa työntekijä saisi palkkaa 300-400 euroa kuussa. Laskelmassa on huomioitu myös provisio.
Työpaikkailmoituksen julkaissut yrittäjä Johanna Tapanila myöntää, että summa kuulostaa ”vähän pieneltä”. Toiminimiyrittäjänä toimiva Tapanila on perustamassa digitaalisten ja paperisten kirjojen verkkokauppaa.
– Ehkä sitä palkkaa pitää nostaa vähän. Se on neuvoteltavissa sillä tavalla, että työntekijä on tyytyväinen ja minkä pystyn maksamaan, Tapanila toteaa Talsalle.
Palkkaus on herättänyt hämmennystä myös siksi, että se rikkoo työehtosopimuksissa sovittuja palkkoja. Työsuhteissa pitää pääsääntöisesti noudattaa työehtosopimuksessa sovittuja palkkoja. Jos työsuhteeseen ei sovelleta alan yleissitovaa työehtosopimusta tai muuta työehtosopimusta, työsopimuksessa voidaan sopia palkasta vapaammin.
Työoikeuden emeritusprofessori Seppo Koskinen kertoo Talsalle, että ”tavanomainen ja kohtuullinen” palkka on ollut yleensä 1 250 euroa kuukaudessa kokoaikaisesta työstä. 50-75-prosenttisessa työssä vähimmäispalkka olisi 625-937,50 euroa kuukaudessa.
Tapanila ei osaa kommentoida Talsalle, mitä työehtosopimusta ilmoituksessa mainitussa tehtävässä sovellettaisiin. Hän sanoo julkaisseensa ilmoituksen siksi, että tarvitsi apulaista toimistotöihin.
Kohua herättänyt työpaikkailmoitus on sittemmin poistettu netistä.