Verkkouutiset

Omakotitaloalue Riihimäellä. LEHTIKUVA / PEKKA SAKKI

Talsa: Näiden kiinteistöjen myynti on nyt vaikeaa

Sähkölämmitteisten talojen myyntiaika on pidentynyt.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Taloussanomat kertoo omakotitalojen myynnin hidastuneen. Erityisesti vanhojen sähkölämmitteisten talojen hinnat voivat laskea ilmiön seurauksena.

– Kautta linjan on rauhallisempaa, ja ihmiset ovat enemmän miettiväisellä kannalla, Kotigallerian yrittäjä Esa Heikkilä kertoo Talsalle.

Hän arvioi, että kyseessä on enemmänkin paluu pandemiaa edeltäneeseen aikaan. Koronavirus lyhensi omakotitalojen myyntiä selkeästi.

– Seuraavat 2–3 kuukautta kertovat pitkälti sen, mihin asuntomarkkinoilla ollaan menossa. Asunnonvaihtotarve ei ole kadonnut mihinkään, mutta ihmiset harkitsevat nyt vähän tarkemmin, Heikkilä arvioi.

OP-Koti Pirkanmaan toimitusjohtaja Timo Voutilainen kertoo, että kun talokaupan avaintekijät olivat aikanaan ”sijainti, sijainti ja sijainti” ja myöhemmin ”sijainti, sijainti ja kunto”, nyt ne ovat ”sijainti, kunto ja energiaratkaisut”.

– Ostajat miettivät energiaratkaisuja ja sitä, minkä hintainen olisi taloon tehtävä energiaremontti. Monesti myös myyjät ovat selvittäneet sen kuluja, sanoo Voutilainen.

– Jos talossa on esimerkiksi maalämpö, se kyllä kiinnostaa sähkölämmitteistä enemmän.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)