Verkkouutiset

Kruunuvuorenrannassa Helsingissä. LEHTIKUVA/VESA MOILANEN

Talonrakentamisen liikevaihto vahvassa kasvussa

Myös koko rakennusalalla on yhä nousua.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Rakentamisen toimialojen liikevaihdot jatkoivat tasaista kasvuaan vuodentakaiseen verrattuna kesäkuussa. Kesäkuussa talonrakentamisen työpäiväkorjattu liikevaihto kasvoi jopa 19,5 prosenttia ja myynnin määrä 13,4 prosenttia.

– Erityisesti talonrakentamisen toimialalla kasvu on vahvaa. Siellä sekä liikevaihdon että myynnin määrän kasvu saavuttivat tämän vuoden huippunsa suhteessa vuodentakaiseen, kertoo Tilastokeskuksen yliaktuaari Toni Kellinsalmi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

Poikkeuksena rakennusalalla olivat kuitenkin maa- ja vesirakentamisen liikevaihto ja myynnin määrä, sillä ne laskivat vuoden takaiseen verrattuna. Kesäkuussa maa- ja vesirakentamisen työpäiväkorjattu liikevaihto laski 3,4 prosenttia ja myynnin määrä 18,4 prosenttia.

Vuotta aiemmin kesäkuussa maa- ja vesirakentamisen liikevaihto ja myynnin määrä olivat kuitenkin tavanomaista korkeammalla tasolla. Myynnin määrän liikevaihtoa heikomman kehityksen selittää Kellinsalmen mukaan maarakennusalan kustannusten tavanomaista suurempi kasvu kesäkuun aikana.

Erikoistuneen rakennustoiminnan liikevaihto kasvoi kesäkuussa 11,0 prosenttia ja myynnin määrä 5,3 prosenttia vuodentakaisesta.

Kaikkiaan rakennusyritysten työpäiväkorjattu liikevaihto kasvoi kesäkuussa 12,2 prosenttia vuodentakaiseen verrattuna.

– Rakentamisen suhteellisen vahva vuosi jatkuu, kun rakentaminen liikevaihdon kasvu suhteessa vuodentakaiseen on kesäkuussa palannut jälleen yli kymmenen prosentin lukemiin, toteaa Kellinsalmi.

Myynnin määrä, josta hintojen vaikutus on poistettu, kasvoi 4,6 prosenttia.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)