Useat länsimaiset sotilasasiantuntijat ovat varoittaneet, ettei Ukrainan valmistelema keväthyökkäys suju välttämättä yhtä jouhevasti kuin viimesyksyinen operaatio Harkovan alueella.
Loppusyksyn vaikeat taistelut Hersonin alueella osoittivat, kuinka paljon vaikeampaa eteneminen on valmisteltuja puolustusasemia vastaan. Syyskuun läpimurrot Harkovassa onnistuivat osaltaan siksi, että alueelle sijoitettujen sekalaisten venäläisyksiköiden vahvuus oli alimmillaan vain noin 20 prosenttia.
Viime viikkoina sosiaalisessa mediassa jaettujen vuodettujen tiedusteluraporttien perusteella Ukrainan asevoimien taistelukyky olisi herättänyt huolta Yhdysvalloissa. Puutteita on havaittu koulutuksessa, ammustilanteessa ja ilmatorjunnassa.
Keväthyökkäyksen yhtenä päätavoitteena on pidetty läpimurtoa etelässä Zaporizzjan alueella, mikä voisi uhata Venäjän huoltoyhteyksiä miehitetylle Krimin niemimaalle. Eteneminen Asovanmeren rannalle asti voi olla haastavaa venäläisjoukkojen valmistelemien useiden puolustuslinjojen vuoksi.
Monet asiantuntijat ovat jakaneet Tatarigami-nimimerkillä kirjoittavan Ukrainan asevoimien upseerin arvioita rintamatilanteesta. Hän huomauttaa, että erityisesti etelässä Ukrainan joukot kohtaisivat useita peräkkäisiä esteitä.
Helmikuussa 2023 otetussa satelliittikuvassa näkyy etummaisena betonisten panssariesteiden rivistö. Sen ympärille on levitetty miinakenttä. Hieman taaempana sijaitsee juoksuhauta, jonka yhteyteen on kaivettu erilaisia suoja-asemia. Noin sadan metrin päässä on panssarikaivanto ja toinen rivi pieniä betonipyramideja. Peltojen välissä sijaitsevat metsiköt ovat hyödyllisiä niiden tarjoaman suojan vuoksi.
– Metsiköitä käytetään usein ammusten, tarkkailupisteiden tai panssarintorjuntaryhmien piilottamiseen. On mahdollista, että tulemme havaitsemaan alueella MT-12 Rapiran kaltaisia vanhempia panssarintorjunta-aseita, ukrainalaisupseeri tviittaa.
Hänen mukaansa Ukrainan joukot pystyvät murtautumaan vastaavien puolustuslinjojen läpi. Ne voivat silti merkittävästi hidastaa hyökkäysjoukkojen etenemistä.
– On tärkeää ottaa huomioon, että Venäjällä on joillakin alueilla jopa kolme erillistä puolustuslinjaa, joiden välissä on kymmeniä kilometrejä, upseeri toteaa.
3/ One key feature of russia's defense lines are famous dragon's teeth, pyramidal anti-tank obstacles that can effectively impede or slow down mechanized or motorized units during an attack. These obstacles can be particularly effective in combination with other defense measures pic.twitter.com/2BVPE1ji8m
— Tatarigami_UA (@Tatarigami_UA) April 11, 2023
Thread🧵
Given the ongoing discussions regarding the Ukrainian counter-offensive, it's crucial to understand russia's echeloned defense system along the frontline, particularly in the south. These defense lines are composed of multiple obstacles that Ukrainian forces will face pic.twitter.com/1di3lgPkiA
— Tatarigami_UA (@Tatarigami_UA) April 11, 2023