Verkkouutiset

Kiinan J-11-hävittäjä Taiwanin puolustusministeriön kuvassa. www.twitter.com/MoNDefense

Taiwanissa ilmahälytys – 27 Kiinan hävittäjää lähestyi

Kiina on lähettänyt toistuvasti sotilaskoneita kohti Taiwania.

Taiwanin puolustusministeriön mukaan 27 hävittäjästä koostunut kiinalainen lento-osasto tuli keskiviikkona Taiwanin ilmapuolustusalueen sisälle.

Ilmapuolustusalueella (ADIZ) tarkoitetaan aluetta, joka on kansainvälisessä ilmatilassa valtion ilmatilan lähellä ja jolle tulevat koneet valtio käy tunnistamassa.

Taiwan hälytti hävittäjiä ilmaan ja aktivoi ilmatorjuntaohjusjärjestelmiä Kiinan sotilaskoneiden takia.

Kiina on kerännyt omalle puolelleen Taiwaninsalmea runsaasti armeijansa kalustoa protestoidakseen Yhdysvaltain edustajainhuoneen puhemiehen Nancy Pelosin Taiwanin-vierailua. Kiina pitää Taiwania sen kapinallisena maakuntana, eikä itsenäisenä valtiona. Verkkouutiset kertoo asiasta tässä.

Taiwanin hallitus on valittanut Kiinan aggressiivisesta lentotoiminnasta jo pitkään. Vastaavia tapauksia on sattunut tämän ja viime vuoden aikana useamman kerran.

USA:n presidentti Joe Biden sanoi toukokuussa että, USA puolustaisi Taiwania sotilaallisesti, jos Kiina hyökkäisi saarelle.

Uusimmat
› Uutissyöte aiheesta
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)