Taiwan rakentaa drooneihin perustuvaa puolustusta mahdollisen Kiinan hyökkäyksen varalle, kertoo The New York Times. Saarivaltio ottaa mallia erityisesti Ukrainan sodasta, jossa halvat miehittämättömät järjestelmät ovat muuttaneet taistelukenttää.
Yhdysvaltain komentajat ovat kutsuneet toimintamallia ”Hellscapeksi” eli eräänlaiseksi helvetilliseksi taistelukentäksi. Ajatuksena on iskeä lähestyviin kiinalaisjoukkoihin droonien, ohjusten ja tykistön massalla jo ennen kuin ne pääsevät rantautumaan.
Taiwanin vuosittaisissa Han Kuang -sotaharjoituksissa joukot harjoittelevat nyt sekä tiedusteludroonien käyttöä että vihollisen lennokkien torjuntaa. Presidentti Lai Ching-te seurasi viikonloppuna harjoitusta, jossa testattiin kahta hyökkääviä joukkoja vastaan suunniteltua droonityyppiä.
Taiwan aikoo nostaa kotimaisen droonituotannon vuoteen 2030 mennessä 100 000 laitteeseen kuukaudessa. Noin puolet tuotannosta olisi tarkoitus viedä ulkomaille. Puolustusvoimille halutaan puolestaan hankkia yli 210 000 ilma- ja meridroonia.
Taustalla on Ukrainan sodasta saatu oppi siitä, että suhteellisen halvoilla miehittämättömillä järjestelmillä voidaan vaikeuttaa huomattavasti suuremman vastustajan toimintaa.
– Taiwan tarvitsee näitä drooneja kiireellisesti oman selviytymisensä ja maanpuolustuksensa vuoksi, Taiwanin drooniteollisuuden etujärjestön puheenjohtaja Max Lo sanoo.
Pelkkä laitteiden hankkiminen ei asiantuntijoiden mukaan kuitenkaan riitä. Taiwanin pitäisi samalla muuttaa joukkojensa koulutusta, johtamista ja taktiikkaa. Droonien keräämä tieto pitäisi kyetä välittämään nopeasti, ja joukkojen pitäisi liikkua jatkuvasti välttääkseen vastustajan iskut.
Lowy-instituutin tutkijan, Australian armeijan entisen kenraalimajurin Mick Ryanin mukaan Ukrainan pitkän kantaman drooni-iskut osoittavat, että Taiwan voisi mahdollisessa sodassa iskeä jopa Kiinan satamista lähteviin aluksiin.
Kiina kehittää samaan aikaan omia miehittämättömiä järjestelmiään sekä keinoja paikantaa ja häiritä vastustajan drooneja. Ryan muistuttaa, että Peking seuraa Ukrainan sotaa aivan kuten Taiwan ja länsimaatkin.
Taiwan pyrkii siksi rakentamaan samalla oman drooniteollisuutensa mahdollisimman riippumattomaksi Kiinasta. Vuoden 2026 ensimmäisten kolmen kuukauden aikana maa vei drooneja 115 miljoonan dollarin arvosta, mikä ylitti jo koko vuoden 2025 viennin.
Verkkouutiset on aiemmin kertonut Taiwanin suunnitelmasta rakentaa Kiinaa vastaan droonimuuri ja sovittaa se Yhdysvaltain kehittämään Hellscape-konseptiin. Uusi vaihe on mittakaavan nopea kasvattaminen: Taiwan ei enää valmistaudu vain hankkimaan drooneja, vaan tekemään niistä yhden koko puolustuksensa keskeisistä asejärjestelmistä.