Australiassa on alkamassa viikon kuluttua laaja sosiaalisen median kielto lapsille ja nuorille. Lain mukaan alle 16-vuotiailla ei saa olla tilejä haitallisiksi katsotuissa palveluissa, joita muun muassa ovat TikTok, YouTube, Instagram, Snapchat, X ja Facebook, sekä striimausalustat Kick ja Twitch.
Viestisovelluksia, kuten WhatsAppia kielto ei koske. Se ei koske myöskään online-pelialustoja, kuten Discordia, mitä on pidetty ongelmallisena.
Myös Suomeen on ehdotettu somekieltoa alle 15-vuotiaille ja asiasta laaditaan selvitys.
Australia on ulkoistanut kiellon toteuttamisen somepalveluille, joten vanhempien tai lasten ei tarvitse tehdä mitään. Palveluiden tulee varmistaa, että alle 16-vuotiailla ei ole tilejä alustoilla. Iän todentamisen voi tehdä esimerkiksi kasvo- tai äänitunnistuksella tai virallisella henkilöllisyystodistuksella.
Viikon kuluttua lasten ja nuorten tilit jäädytetään tai poistetaan ja uusia ei saa luoda. Mikäli kieltoa ei noudata, yhtiöitä voi odottaa jopa usean kymmenen miljoonan dollarin sakot. Valvonnasta on raportoitava puolivuosittain.
Australian kielto on tyypiltään ensimmäinen koko maailmassa. Maan hallituksen mukaan muutoksella pyritään vähentämään sosiaalisen median haittoja, joita lisää se, että algoritmit koukuttavat viettämään tunteja ruudun äärellä.
Aiemmin tänä vuonna tehdyn tutkimuksen mukaan seitsemän kymmenestä 10-15-vuotiaasta somen käyttäjästä oli kohdannut väkivaltaista tai muuten vahingollista materiaalia. Samoin seitsemän kymmenestä oli kokenut groomausta joko aikuisen tai toisen nuoren taholta.
YouTube on kuitenkin varoittanut, että siitä tulee australialaislapsille turvattomampi uudistuksen seurauksena, kertoo BBC.
Lapset pääsevät edelleen katselemaan YouTuben sisältöjä, mutta kirjautumatta, jolloin vanhemmat eivät pysty rajaamaan heidän näkemiään videoita tilin asetuksista. Yhtiön mukaan kielto osoittaa, kuinka perusteellisesti väärin päättäjät ovat ymmärtäneet YouTuben käytön.
Maan viestintäministeri Anika Wells puolestaan sanoi pitävänsä YouTuben ulostuloa outona ja kommentoi, että jos palvelu pitää sisältöjään vaarallisina, sen tulisi itse ratkaista ongelma.
Teinit puolestaan ovat ladanneet puhelimiinsa raivokkaasti Lennon8-sovellusta, jonka taustalla ovat TikTok-kehittäjät, sekä kuva- ja videonjakopalvelu Yopea. Tämä on saanut australialaisviranomaiset huomauttamaan, että palveluiden pitäisi arvioida, kuuluisivatko ne myös somebannin alle.
Lisäksi kiellon on arveltu johtavan ip-osoitteen piilottavien VPN-palveluiden käytön kasvuun. Jotkut ovat huolissaan siitä, että nuorisoa valuu verkon yhä pimeämpiin nurkkiin.
Wellsin mukaan on odotettavissa, että kieltoon liittyy aluksi joitain ”lastentauteja”.
– Sääntely ja kulttuurillinen muutos vievät aikaa. Kärsivällisyyttä tarvitaan, hän sanoi.
Libertaareihin lukeutuva parlamentin edustaja on The Guardianin mukaan haastanut somelain oikeuteen, mutta toistaiseksi Australian hallitus ei aio perääntyä suunnitelmastaan, että kielto astuu voimaan 10. joulukuuta.
LUE MYÖS:
Somealustat joutuvat jatkossa korvaamaan, jos eivät ole poistaneet huijausmainoksia





