Syyssateet ja tuulet saapuvat Suomeen

Laaja matalapaine vaikuttaa tällä viikolla Suomen säähän.
Sää on muuttumassa sateisempaan suuntaan. LEHTIKUVA/HEIKKI SAUKKOMAA
Sää on muuttumassa sateisempaan suuntaan. LEHTIKUVA/HEIKKI SAUKKOMAA

Sää on ollut syyskuun alussa monin paikoin vähäsateista, mutta on nyt muuttumassa sateisempaan suuntaan.

– Laaja matalapaineen keskus lähestyy Suomea lännestä ja tuo mukanaan sateita ja paikallisia ukkosia, tuulta ja pilvistä säätä, toteaa Forecan meteorologi Joanna Rinne.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Tiistaina sää on koko maassa enimmäkseen pilvinen.

– Ensimmäiset lähestyvän matalapaineen sateet leviävät jo päivällä lännestä Lappiin, illalla sateita leviää myös länsirannikolle. Samalla etelänpuoleinen tuuli voimistuu. Tiistai-iltana Ahvenanmaalla saatetaan mitata eteläkaakkoisessa tuulessa myrskypuuskia, jopa myrsky keskituulessa voi olla mahdollista. Tuulet heikkenevät Ahvenanmaalla keskiviikon vastaisena yönä. Lounaassa tuuli tuntuu yöllä puuskaiselta, mutta maalla puuskien voimakkuus on enimmäkseen alle 15 m/s, Joanna Rinne sanoo.

Keskiviikon vastaisen yön aikana Lapin sateet liikkuvat Pohjois-Lappiin.

– Kilpisjärvellä osa sateista voi tulla keskiviikon vastaisena yönä ja keskiviikkona räntänä. Maan länsiosan sateet levittäytyvät laajemmalle alueelle ja myös muualla maassa paikallisemmat kuurosateet ovat mahdollisia, Rinne ennustaa.

Poimintoja videosisällöistämme

Hänen mukaansa runsaimmat sateet saapuvat maan länsiosaan keskiviikkona iltapäivällä ja liikkuvat kohti maan etelä- ja keskiosaa.

– Keskiviikon sadekertymä on ennusteen mukaan suurin maan länsiosassa sekä Pohjois-Lapissa, missä sadetta voi tulla 10–20 millimetriä. Eteläkaakkoinen tuuli tuntuu maan etelä- ja keskiosassa puuskaiselta, mutta puuskien voimakkuuden ei ennusteta ylittävän 15 m/s rajaa laajoilla alueilla, Rinne toteaa.

Sateita myös loppuviikolla

Torstaina sadetta ja sadekuuroja tulee edelleen pitkin Suomea. Aurinko voi näyttäytyä sadekuurojen lomassa maan etelä- ja länsiosassa sekä maan keskiosassa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Sadekuuroissa voi olla mukana jokunen ukkonenkin, mutta voimakkaat ukkoset ovat epätodennäköisiä. Myös torstaina sadekertymä nousee siellä täällä maan etelä- ja itäosassa sekä paikoin Pohjois-Lapissa kymmenen millimetrin yläpuolelle. Sadekertymissä voi olla suuriakin eroja sateiden paikallisuuden vuoksi, Rinne sanoo.

Säätyyppi, jossa hajanaisia jatkuvampia sateita sekä sadekuuroja tulee pitkin Suomea, jatkuu myös loppuviikolla.

– Viikonloppua kohden maan etelä- ja keskiosan sadekuurot muuttuvat iltapäiväpainotteisiksi. Sää muuttuu osin aurinkoisemmaksi. Yksittäiset ukkoset ovat sadekuuroissa yhä mahdollisia, mutta suuria salamamääriä ei ole odotettavissa, Rinne kertoo.

Kevät vaikuttaa olevan tulossa.
Koko maaliskuu on ennusteiden mukaan keskiarvoa lämpimämpi.
Mainos