Syysmyrsky iskee Suomeen, sähkökatkoista varoitus

Tuuli on voimakkaimmillaan lauantain ja sunnuntain välisenä yönä.
Myrsky tuo mukanaan runsaita sateita. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA
Myrsky tuo mukanaan runsaita sateita. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Foreca kertoo syysmyräkän saapuvan Suomeen viikonloppuna. Myrskypuuskia on tiedossa lännessä, idässä sekä pohjoisessa ja tuulen katkomien puiden varoitetaan voivan johtaa paikallisiin sähkökatkoihin.

– Syvenevä matalapaine liikkuu maan yli itään viikonloppuna. Odotettavissa on runsaita sateita ja voimakkaita tuulia koko maahan lauantain ja sunnuntain välillä. Myräkkä voi aiheuttaa esimerkiksi paikallisia sähkökatkoja lähinnä yksittäisten kaatuneiden puiden takia, Forecan meteorologi Joonas Koskela kertoo.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Ennusteen mukaan myrskypuuskia on odotettavissa koko länsirannikon matkalta sekä paikoin myös idässä ja pohjoisessa etenkin tuntureilla.

– Tuuli alkaa voimistua lauantaina alkuillasta lännessä, on voimakkaimmillaan sunnuntaiyönä ja alkaa heiketä sunnuntaina aamulla lännessä, idässä voimakkaat puuskat kestävät sunnuntain alkuiltaan, Koskela sanoo.

– Luoteistuuli voimistuu illan ja yön aikana. Ennusteessa on vielä puuskien voimakkuuden osalta epävarmuutta, mutta kovat tuulenpuuskat ovat mahdollisia koko maassa. Länsirannikolla, idässä ja pohjoisessa myös myrskypuuskat ovat paikoin mahdollisia.

Poimintoja videosisällöistämme

Lauantain aikana Suomeen saapuu syvenevä matalapaine, ja etelän ja lounaan välinen tuuli voimistuu. Lännestä maahan saapuu runsaita sateita.

– Suuressa osassa maata sade tulee vetenä, mutta Pohjois- ja Keski-Lapissa sateen olomuoto on lumisempi, Koskela kertoo.

Sunnuntaina sää viilenee luoteistuulen myötä. Myrskyn jälkeinen sää on poutainen ja melko selkeä.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Tuuli heikkenee sunnuntaina lännestä alkaen, kun korkeapaineen selänne vahvistuu Suomen ylle. Idässä voimakkaat puuskat kestävät sunnuntain alkuiltaan asti. Maanantain vastainen yö on enimmäkseen selkeä ja heikkotuulinen, jolloin lähes koko maassa lämpötila painuu pakkaselle, Koskela toteaa.

 

Varoitus koskee koko saarta.
Föhn-tuuli tuo mukanaan keväisiä lukemia.
Viikonlopun sää on vuodenaikaan nähden lämmintä.
Mainos