Verkkouutiset

Vuosaaren satama Helsingissä syyskuussa 2022. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Suurvaltakilpailu toi riskit myös Suomen Kiina-vientiin

Vihreän siirtymän toteutuminen riippuu Keskuskauppakamarin mukaan Kiinasta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Keskuskauppakamari on julkaissut uusimman maakatsauksensa Kiinasta, jossa tarkastellaan useiden asiantuntijoiden johdolla Kiinan liiketoimintaympäristöä ja siihen liittyviä riskejä, talouden kehittymistä ja maan suhteita muihin valtioihin.

– Suurvaltakilpailu on tuonut poliittiset riskit myös suomalaisten yritysten vientinäkymiin. Jännitteiset suhteet heijastuvat erityisesti teknologiasektorille, sanoo tiedotteessa Keskuskauppakamarin kansainvälisten asioiden johtaja Lenita Toivakka.

– Suomessa on vahvistettava Kiinaan, Yhdysvaltoihin ja niiden välisiin suhteisiin liittyvää ymmärrystä. Tietoa on saatava myös yritysjohtajien käyttöön nykyistä paremmin. Geopolitiikka kuuluu nyt jokaisen yritysjohtajan työpöydälle, Toivakka sanoo.

Yritysten tietoisuus Kiinaan liittyvistä riskeistä on Toivakan mukaan kasvanut nopeasti. Kauppakamarien viime syksyn ja alkuvuoden 2023 vientijohtajakyselyt kertovat yrityksissä käynnistyneistä muutoksista, jotka johtuvat maailmankaupan kasvavista jännitteistä.

Kyselyn mukaan yritykset ovat varautuneet geopoliittisiin riskeihin arvioimalla ja monipuolistamalla arvo- ja toimitusketjujaan sekä lisäämällä poliittisten riskien arvioimista heille tärkeillä markkinoilla.

– Kyselyiden mukaan 27 prosenttia vastaajista kertoo Kiinan merkityksen kauppakumppanina vähenevän lähitulevaisuudessa ja 17 prosenttia kertoo Kiinan merkityksen kasvavan. Ei kaikkia munia yhdessä korissa, on tälläkin hetkellä viisas neuvo yrityksille. Kaupankäynnissä Kiinan kanssa korostuvat nyt ajantasaisen tiedon tärkeys ja riskien hallinta, Toivakka painottaa.

Toivakka arvioi poliittisten ja markkinariskien todennäköisyyden riippuvan paljon siitä, millä sektorilla yritys toimii. Riskien lisäksi kaupan esteiden määrä on kasvussa. Kiina on EU:n globaalin kaupanestelistauksen kärjessä.

Suomen ja Kiinan kahdenvälinen kauppasopimus täyttää kesäkuussa 70 vuotta. Koronarajoitusten poistuttua ja maan avauduttua kaupankäynti on Toivakan mukaan saanut vauhtia.

Mahdollisuuksia suomalaisille yrityksille tarjoutuu esimerkiksi vähähiilisten ratkaisujen, päästöttömän liikenteen, kiertotalouden, digitalisaation, terveysteknologian ja älykkäiden terveyspalvelujen tarjonnassa.

– Työ ilmaston ja luonnon puolesta ei tule onnistumaan ilman yhteistyötä Kiinan kanssa. Tällä hetkellä vihreän siirtymän toteutuminen ja nopeus on riippuvainen Kiinasta saatavista raaka-aineista. Muutokset näihin tuotanto- ja toimitusketjuihin ovat mahdollisia pitkällä tähtäimellä, mutta eivät nopeasti, sanoo Toivakka.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)