Susi lähestyi koulutaksia odottanutta lasta Loimaalla

Poliisi on antanut määräyksen eläimen karkotustoimista.
Susi tuli lasta muutaman metrin päähän. Kuvituskuva. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI
Susi tuli lasta muutaman metrin päähän. Kuvituskuva. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI

Lounais-Suomen poliisille tulleen ilmoituksen mukaan susi on lähestynyt koulutaksia odottanutta lasta Loimaalla. Poliisi on antanut määräyksen eläimen karkotustoimista. Tarvittaessa vaarallisesti käyttäytyvä eläin ammutaan, tiedotteessa kerrotaan.

Ilmoitus asiasta tuli hätäkeskukseen aamukahdeksan jälkeen. Luotettavana pidettävän ilmoituksen mukaan 11- vuotias lapsi oli odottanut koulutaksia Alastarolla. Susi oli lähestynyt häntä muutaman metrin päähän. Neuvokas lapsi oli kiljaissut äänekkäästi, jolloin susi oli poistunut pienen etäisyyden päähän lasta tarkkailemaan. Lapsi oli sitten päässyt paikalle saapuneen koulutaksin suojaan.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Suurpedon käyttäytyminen on ollut lajille epätyypillistä. Suden liikkuminen asuinpaikkojen läheisyydessä, ihmisen lähestyminen ja ihmistä pelkäämätön käyttäytyminen ovat merkkejä siitä, että susi on menettänyt osan ihmisarkuudestaan.

Käsillä ollut ihmisen ja suurpedon kohtaaminen on ollut ihmiselle potentiaalisesti vaarallinen.
Ei voida pois sulkea sitä, että kohdatessaan ihmisen uudelleen susi saattaa
olla vaarallinen ihmisen hengelle tai terveydelle.

Ihmisen hengelle tai terveydelle vaaraa aiheuttavan eläimen kiinniottaminen, torjuminen tai lopettaminen on akuutissa asiassa yleisen järjestyksen ja turvallisuuden piiriin kuuluva poliisin tehtävä.

Seuraavasta ihmisasutuksen parissa tehdystä havainnosta lukien Riistanhoitoyhdistyksen suurriistavirka-aputoimijat on määrätty suorittamaan jäljestys- ja karkotustoimia.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Mikäli susi ei poistu ihmisten tai asutuksen piiristä luonnolliseen elinympäristöönsä, tai se käyttäytyy edelleen uhkaavasti, kyseinen vaaraa aiheuttava eläinyksilö lopetetaan.

Tällä hetkellä, tai päivän kuluessa kyseisestä eläimestä ei ole kertynyt uusia havaintoja, ja eläin voi reviirinsä koosta riippuen olla pitkänkin matkan päässä.

Poliisi neuvoo ilmoittamaan susihavainnot hätäkeskukseen, mikäli petoeläin liikkuu asutulla alueella tai ihmisten piirissä. Suden luonnollisessa elinpiirissä tehdyt havainnot tai jälkihavainnot voidaan ilmoittaa paikallisen riistanhoitoyhdistyksen petoyhdyshenkilöille.

Poliisi epäilee noin 40-vuotiasta naista laajasta petossarjasta.
Kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
Tehovalvonta paljasti vakavia puutteita.
Mainos