Mari Luukkosen teos Rautaesiripun varjossa. Supo idän ja lännen jännitekentässä 1978-1990 (Otava) ilmestyy tänään. Teos pohjautuu väitöskirjaan, jota varten tekijä kertoo saaneensa mahdollisuuden suojelupoliisin arkistoaineiston laaja-alaiseen käyttöön.
Kirja koostuu supon päällikkönä 1978-1990 toimineen Seppo Tiitisen KGB-suhteen kehityskaaren kuvaamisesta ja viraston roolista neuvostovastaisen toiminnan seurannassa ja loikkariasioiden hoitajana. Toisena osana on viraston asemoituminen kylmässä sodassa ja kolmantena tekijän väitteet supon toiminnasta osana Suomen ulkopoliittista strategiaa ja suomettumista.
Ensimmäistä kertaa teoksessa on luetteloitu loikkarit, persona non grata -statuksen ja varoituksen saaneet neuvostotiedustelun kaaderiupseerit sekä suojelupoliisin kansainväliset tapaamiset.
– Neuvostoliittolaisten tiedustelijoiden kanssa yhteydessä olleiden suomalaisten nimiä ei lähtökohtaisesti ole julkaistu, kirjassa todetaan.
Kirjassa käsitellään myös osin arvoitukseksi jäänyttä suojelupoliisin päällikkönä 1972-1978 toiminutta Arvo Pentin (1915-1986) KGB-suhdetta. Verkkouutiset paljasti syksyllä 2014 Vasili Mitrohinin arkistosta löytyneen asiakirjan, jonka mukaan Pentti olisi ollut KGB:n peitenimi ”Mauri” ja saanut Moskovasta 150 000 markkaa.
Väitöskirjassa todetaan Arvo Pentistä muun muassa näin:
”Kolmas Arvo Pentin aikana pieleen mennyt Suomen viralliseen ulkopolitiikkaan kytkeytyvä seikka olivat Pentin henkilökohtaiset suhteet KGB:hen. Kekkosen lähipiiriin kuuluvana entisenä ministerinä sellaiset olivat olemassa jo vanhastaan. KGB:n tavoitteiden ja toimintatapojen osalta oli kuvaavaa, että heti kun Pentin nimitys alkoi näyttää selvältä, kutsui PR-linjan Albert Akulov Pentin lounaalle ja elvytti jo hiipumaan päässeen suhteen. Epäilemättä tämä tapahtui presidentin siunauksella, kuten myöhemmin Tiitisen kohdalla. Pian seurasi vierailukutsu Moskovaan, missä KGB katsoi Pentin tehneen yhteistyösopimukseksi tulkitun lupauksen toimia yhteistyössä Nato-maiden (käytännössä Yhdysvaltojen ja Ison-Britannian) tiedustelupalvelujen toiminnan paljastamiseksi Suomessa silloin, kun toiminta kohdistui joko Neuvostoliittoa tai Neuvostoliiton ja Suomen suhteita vastaan. Tilaa tulkinnoille suhteen laadusta jäi myös suojelupoliisin sisällä, missä tieto vierailusta paljastui kenttähenkilöstölle Pentin rajanylitystietojen saapuessa Ratakadulle.
Epäilyjä ja suoranaisia pelkoja talon sisällä eivät lieventäneet havainnot Pentin syntymä- ja muiden merkkipäivien kunniaksi järjestetyistä tilaisuuksista, joissa oli yleensä paikalla vahva Tehtaankadun edustus. Jos KGB ajatteli saaneensa tiedustelumaailman päävoiton, oman agenttinsa vieraan valtion turvallisuuspoliisin johtoon, jäi riemu ennenaikaiseksi. Suhteen mahdollisuudet jäivät kaikesta päätellen lopulta hyödyntämättä Pentin vetäytyessä taustalle viraston operatiivisesta johtamisesta. Pentti antoi itsekin alaistensa ymmärtää, ettei hänelle tarvinnut raportoida aina kaikista läntisten palveluiden kanssa sovituista yhteistyön muodoista toteamalla, että ”hoitakaa te pojat vain”. Kuin varmemmaksi vakuudeksi Kekkonen kielsi erikseen Penttiä antamasta neuvostoliittolaisille esimerkiksi näiden pyytämiä Yhdysvaltojen tiedustelua koskevia tietoja. Ehkä Pentti korosti Tiitiselle yleisen ymmärryksen ja arvostelukyvyn tärkeyttä juuri siksi, että koki niiden osalta itse epäonnistuneensa. Niin tai näin, Tiitiselle niiden merkitys kirkastui viimeistään huhtikuun lopulla, jolloin hänelle tehtiin selväksi, mitä suojelupoliisin toiminnan menestyksellinen johtaminen Suomen puolueettomuuspolitiikan puitteissa edellytti. Presidentti Kekkonen jätti tämän puolen perehdyttämisen Ahti Karjalaisen (Keskustapuolue) tehtäväksi.”
”Mitä virheet olivat, ei ilmene lähteistä. Ehkä niistä yksi oli Pentin (agentti Mauri) kanssa vuonna 1972 käydyn keskustelun tulkitseminen suostumiseksi ”erittäin luottamukselliseen yhteistyöhön KGB:n kanssa Nato-maiden, etenkin Yhdysvaltojen ja Englannin tiedustelupalvelujen toiminnan paljastamiseksi, silloin kun ne toimivat Suomessa tai Suomesta käsin tarkoituksena vahingoittaa Neuvostoliiton ja Suomen suhteita tai Neuvostoliittoa, sen edustajia ja laitoksia”. Sen, että Pentti seuraavalla matkallaan vuonna 1974 tapasi itsensä Juri Andropovin, voi tulkita todisteeksi siitä, että suojelupoliisin päällikköön todella suhtauduttiin kuin värvättyyn agenttiin, vaikka Pentti tuskin koki sellainen olevansa. Hyöty jäi kuitenkin ulosmittaamatta, kun Pentti ei saanut operatiivisella tasolla otetta johtamastaan virastosta. Mahdollisesti hän vetäytyi taka-alalle vapaaehtoisesti KGB:n taholta kokemansa painostuksen takia. Esimerkiksi Pentin hoitaja Vitali Bojarovin kovasanaiset vaatimukset helmikuussa 1975 yhteistyöstä CIA:ta vastaan – vieraat eivät olleet tulleet Suomeen vain ”seurustelemaan” – tuskin auttoi asiaa. Tiitisen kanssa valittiin varovaisempi tie. KGB:n ulkomaantiedustelun direktoraatti K:n (vastatiedustelu) päällikkö Oleg Kaluginin mukaan Tiitisen kyllä tulkittiin tehneen ”epävirallisen sopimuksen” läntisten palveluiden Neuvostoliittoa vastaan Suomen alueen kautta suunnatun toiminnan rajoittamiseksi, mutta hänelle ei enää asetettu samanlaisia ehtoja luottamuksellisuudesta ja tiedonvaihdosta kuin Pentille. Se viittasi luultavasti KGB:n yritykseen noudattaa suhteessaan Penttiin värvättyjen agenttien kanssa noudatettavia konspiratiivisia, salailevia toiminta tapoja. Ehkä valinta tehtiin vasta matkan aikana saatujen vaikutelmien perusteella, sillä Tiitinen ei Andropovia tavannut.”
”Yksi Arvo Pentin suojelupoliisin päälliköksi nimittämisen taustalla olleista tavoitteista oli ollut saada puolueettomuuspolitiikan mukaiset realiteetit näkymään suojelupoliisin toiminnassa. Pentti teki parhaansa lanseeraamalla virastoon ajatuksen 360 asteen valvonnasta ja kehottamalla erityiseen varovaisuuteen KGB:n valvonnan osalta. Valvontatoimiston kenttähenkilöstölle päällikön puheet olivat kuitenkin jääneet hämäriksi, ja päällimmäiseksi kokemukseksi jäi tehdyn työn valuminen hukkaan, kun poliittinen tarkoituksenmukaisuus esti esiin tulleiden vakoiluepäilysten kunnollisen tutkinnan. Tämän tyytymättömyyden toi valvontatoimiston päällikkö Arvi Koli uuden päällikön tietoon.”
LUE MYÖS:
KGB-arkiston asiakirja väittää: supon päällikölle ”myönnettiin 150 000 markkaa” (VU 12.9.2014)
Supon päällikkö virkamatkusti Moskovaan 1972, supossa kuultiin asiasta rajavalvonnasta (VU 19.11.2014)
Mistä tämän kuitin rahat tulivat – outo vaalirahatapaus nousi esiin (VU 11.11.2014)
