Lueskelin mielissäni Suomen Yrittäjien varapuheenjohtaja Anssi Kujalan 20.6.2015 blogia, jossa hän arvioi Kalevi Sorsa Säätiön julkaisua ”Sosialidemokratia ja yrittäjyys”. Jaamme Kujalan käsityksen siitä, että Samuli Sinisalon kirjoittama julkaisu on ansiokas katsaus otsikossa mainittuun suhteeseen. Se kannattaa lukea.
Sinisalo toteaa, että yrittäjyys on jo nyt merkittävä tekijä yhteiskunnassa ja sen merkitys on kasvamassa. Tähän käsitykseen on helppo yhtyä.
Suomi on siirtymävaiheessa kohti yrittäjyyden yhteiskuntaa, jossa keskenään vahvassa vuorovaikutussuhteessa ovat suuryritykset, pienet ja keskisuuret yritykset ja julkinen sektori.
Yrittäjyyden nousu näkyi vahvasti myös, kun SDP:n kenttäväen aktiivit valmistelivat sankoin joukoin SDP:n vaalitavoitteita kevään eduskuntavaaleja varten.
Nähtiin, että tulevina vuosikymmeninä tarvitaan innovaatiovetoista ja yrittäjämyönteistä päätöksentekoa, jotta Suomi pääsee takaisin talouskasvun, vientivetoisen talouskasvun tielle. SDP:n ohjelma sisältää satsauksia innovaatiotoiminnan vahvistamiseen, koulutukseen ja T&K-toimintaan. Me esitämme yhden yrityspalveluluukun periaatetta erityisesti kasvaville ja kansainvälistyville yrityksille ja kerromme, miten me loisimme yrityksille referenssimarkkinoita julkisen sektorin hankintojen avulla uusille, kotimaisille innovaatioille. Meillä on myös esityksiä kasvuyritysten rahoituksen suhteen.
SDP:n tavoitteena on rohkaista yrittäjähenkisiä ja -kykyisiä ihmisiä yrittäjyyteen vahvoilla ja helposti saavutettavissa olevilla julkisilla palveluilla. Haluamme, että julkinen sektori tuottaa sellaisen turvaverkon, jonka perustalta riskinotto on mahdollista. Kuten Sinisalo toteaa, yrittäjäksi lähteminen tai yritystoiminnan epäonnistuminen ei saa lisätä riskiä pudota turvaverkon ulkopuolelle niin kuin kävi 1990- luvun laman seurauksena. Me esitämme yrittäjien ja heidän perheenjäsentensä sosiaaliturvan saattamista vaiheittain samalle tasolle kuin palkansaajien.
Sinisalo toteaa oivallisesti, että yrittäjyydenkin ”yhteiskunnassa heikoimmista on pidettävä huolta ja tuloeroja tasattava. Lisäksi jokaiselle ihmiselle on annettava mahdollisuus toteuttaa itseään ja elää ihmisarvoinen elämä. Näiden perusasioiden turvaamisen lisäksi on samaan aikaan pidettävä huolta, ettei yrittäjyyspolitiikka muutu vain vanhojen yritysten edunvalvonnaksi ja saavutettujen etujen puolustamiseksi.”
Voisiko sen paremmin sanoa? Juuri näitä teemoja ja konkreettisia asioita SDP:n ohjelmassa nostetaan esille.
Talouskasvun ja markkinoiden heikompien osapuolten suojelun lisäksi Sinisalo nostaa oikeutetusti ja itsestään selvästi esille sen, että talouskasvu ja yhteiskunnan aktiviteetit on sovitettava ekosysteemin kantokykyyn sopivaksi. SDP:n talousohjelman eräs keskeisiä tavoitteita on rakentaa tulevaa kasvua uusien cleantech -innovaatioiden varaan. Puhdas vesi, puhdas ilma, energiatehokkuus ja kiertotalous ovat osa sitä Suomea, jonka rakentaminen on SDP:n tavoitteena. Byrokratian ja sääntelyn purkaminen ei meille tarkoita sitä, että kukaan voisi vapaasti ja ympäristön kantokyky ylittäen Suomessakaan yrittäjyyttä harjoittaa.
Tätä viestiä me veimme yrittäjille – ei vain joulun alla – vaan koko vaalikamppailun ajan ja viemme vastakin.
Kirjoittaja Antti Rinne on SDP:n puheenjohtaja.





