Verkkouutiset

Venäläisten turistiviisumit evätään huomisesta alkaen. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI

Suomi rajoittaa venäläisten maahantuloa

Turistiviisumilla matkustaminen ei ole mahdollista huomisesta lähtien.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Venäläisten matkustaminen Suomeen turistiviisumilla ei ole mahdollista enää torstain ja perjantain välisestä yöstä alkaen. Sanna Marinin (sd.) hallitus teki periaatepäätöksen venäläisten maahantuloa koskevista rajoituksista torstaina.

Hallituksen mukaan venäläisten tulo Suomeen turistiviisumin perusteella vaarantaa Suomen kansainväliset suhteet. Periaatepäätös sallii venäläisiltä maahantulon erityisistä syistä. Näitä ovat esimerkiksi perhesuhteet, opiskelu ja välttämätön työ. Päätös ei myöskään vaikuta turvapaikan hakemiseen.

Maahantulo on mahdollista myös henkilöille, joilla on kiinteistö- tai asunto-osakeomistuksia Suomessa, joihin liittyy välittömiä huolto- ja korjaustoimenpiteitä. Heille kuitenkin myönnetään vain kertaviisumeita eikä kiinteistön tai asunto-osakkeen omistaminen tuo etuoikeuksia viisumien hakemiseen.

Ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr.) mukaan päätökset ovat voimassa toistaiseksi.

– Aiemmin myönnetyt turistiviisumit voidaan samalla kumota. Viime aikaisten tapahtumien johdosta tulimme johtopäätökseen, että aiemmat turistiviisumeita rajoittavat toimet eivät uudessa tilanteessa ole riittäviä, Haavisto sanoi tiedotustilaisuudessa torstaina.

Rajoituksien taustalla on sekin, etteivät venäläiset turistit käytä Suomea kauttakulkumaana muualle Eurooppaan.

– Emme halua olla turismin kauttakulkumaa tällaisessa tilanteessa.

Sisäministeri Krista Mikkosen (vihr.) mukaan päätöksen toimeenpano painottuu itärajalle, mutta on käytössä muillakin rajoilla. Eniten rajavartioston resursseja suunnataan Kaakkois-Suomen rajanylityspaikoille, missä liikenne on tähän asti ollut vilkkainta.

Hallitus arvioi rajaliikenteen itärajalla vähenevän merkittävästi. Mikkosen mukaan Suomessa on varauduttu myös lisääntyviin laittomiin rajanylityksiin sekä kasvaviin turvapaikkahakemuksiin. Mikkosen mukaan jokainen turvapaikkahakemus käsitellään yksilöllisesti viranomaisten toimesta. Hänen mukaansa pelkkä Venäjän julistama osittainen liikekannallepano ei ole riittävä peruste turvapaikan myöntämiselle.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)