Venäjän hyökkäys Ukrainaan herätti Suomen ja Puolan, mutta vasta Donald Trumpin valinta USA: n presidentiksi herätti Euroopan ja maailman.
Puolassa pidetään presidentinvaalit 18.5. Vaali menee toiselle kierrokselle, eikä voittajasta ole varmuutta. Kolme vahvinta ehdokasta ovat pääministeripuolue Kansallisfoorumin Rafal Trzaskowski, pääoppositiopuolue Laki ja oikeuden Karol Nawrocki ja nationalistisen Konfederaation Slawomir Mentsen.
Puolassa sisäpolitiikka on riitaisaa, niin kuin se on lähes kaikissa Euroopan maissa, mutta ulko- ja turvallisuuspolitiikassa Puola on ollut johdonmukainen. Yhtäläisyys Suomeen on ilmeinen. Kumpikaan maa ei ajanut alas puolustustaan ja puolustusvoimiaan Neuvostoliiton romahdettua. Tämä on osoittautunut viisaaksi politiikaksi.
Molemmissa maissa on myös merkittävää puolustustarviketeollisuutta ja tässä on laajenevan yhteistyön paikka. Suomi ja Puola tarvitsevat kipeästi toisiaan myös Itämerta koskevissa asioissa, oli kyse sitten turvallisuudesta tai ympäristöstä.
Tukipolitiikka on EU-tasolla usein ollut tehotonta, eikä vaikutuksia ole ollut helppo todentaa. Puolassa on vaikuttavuus näkyy. Siellä tiet ovat paremmassa kunnissa kuin Suomessa ja digi- ja logistiikkaosaaminen harppoo Euroopan etujoukoissa. Varsova on siisti kaupunki ja kaupunkiliikenne toimii hyvin. Jopa murheekryyniksi usein leimattu maatalous menee eteenpäin. Puolassa ymmärretään elintarvikeomavaraisuuden ja huoltovarmuuden merkitys.
Suomi piti pitkään ulko- ja turvallisuuspolitiikassa hajurakoa Baltiaan ja myös Puolaan. Viiteryhmämme oli Skandinavia ja Pohjoismaat. Etenkin Virossa on muistutettu virallisen Suomen kuivakiskoiseen asenteeseen Baltian maiden itsenäistymisen suhteen. Suomessa on ollut kahdenlaista suhtautumista Venäjään, kulki se millä nimellä hyvänsä. Hatut ja myssyt. Kovempi tai yhteistyökykyisempi asenne. Nämä voimat ovat olleet olemassa näihin päiviin asti, kunnes Suomi liittyi Natoon. Muutos on radikaali. Suomi puolalaistui.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen
Suomessa on vältetty leimautumista reunavaltiohin. Nato- jäsenyys muuttaa tämän. Me olemme nyt sotilasliittoon kuuluva reunavaltio. Meidän pitää ymmärtää yhdistää Pohjoismaiden ja Baltian maiden parhaat puolet. Yhteistyöjärjestelmä NB8 on tähän oivallinen työkalu, mutta entistä syvemmin yhteistyöhön on saatava mukaan myös Puola ja Saksa. Itämeren vakaus tarvitsee kaikki nämä toimijat ja Naton. Puola on siihen valmis. Saksan on saatava oma mökkinsä kuntoon, maa alisuorittaa tällä hetkellä kaikessa.
Me emme vielä tiedä miten Ukrainan sodassa käy, mutta sen me tiedämme, ettei Venäjän aggressio tähän lopu. Venäjän mielestä pienillä mailla ei ole oikeutta päättää omasta suvereniteetistaan. Suurvallat ovat etusijalla. Me olemme toista mieltä. Puola on tässä asiassa vahva liittolainen. Toisessa maailmansodassa kuusi miljoonaa puolalaista menetti henkensä Natsi- Saksan ja Neuvostoliiton kynsissä. Se opetus ei unohdu. Varsovassa sijaitseva Tuntemattoman Sotilaan muistomerkillä ei tuli sammu.
Puolassa ja uskoakseni myös Suomessa ymmärretään, että USA ei suojaa Eurooppaa vain liittolaisuuden, vapauden tai kansakuntien yhteyden takia. Meistä pitää olla apua, hyötyä ja tukea. Omat asiat on oltava kunnossa. Puolustusmenot asianmukaisella tasolla, käsitys kokonaisturvallisuudesta ja valmius kantaa vastuuta.
Puolassa ymmärretään yhdysvaltaisten joukkojen läsnäolon tärkeys. Ne sitovat ja sitouttavat nimenomaan Yhdysvaltoja. Pelkkä Nato ei sinänsä riitä. Päiväunet eurooppalaisesta yhteisestä puolustuksesta eivät ole kiellettyjä, mutta haaveisiin, hyviinkään, ei voi isänmaan tulevaisuutta ankkuroida.
Puola on vahvasti arvoihin ankkuroitunut katolinen maa. Siellä ymmärretään, että demokratia tulee Kreikasta, laki Roomasta ja usko Jerusalemista. Ilman vahvaa perustaa, ei ole mitään kestävää.
