”Venäjä-kauppa oli heroiinia, vierottuminen vie aikaa”

Suomi jää jälkeen Ruotsin kasvusta.
Ruotsin talous kasvaa vauhdilla. / Camden David
Ruotsin talous kasvaa vauhdilla. / Camden David

Varman toimitusjohtaja Risto Murto on nostanut esiin Eurostatin ennakkoarvion EU:n ja euroalueen talouskasvusta.

Bruttokansantuotteen vuosikasvu kolmannella vuosineljänneksellä verrattuna vuodentakaiseen on yli kaksi prosenttia Espanjassa, Tsekissä, Ruotsissa ja Portugalissa.

Ruotsin kasvu on ennakkoarvion mukaan +2,4 prosenttia. Saksan lukema on hieman plussalla, mutta Suomessa negatiivisen puolella.

– Suomi miinuksella. Vetää sanattomaksi, Risto Murto kirjoittaa X:ssä.

Europarlamentaarikko Mika Aaltola (kok./EPP) toteaa tuottavuuden edelleen matelevan Suomessa. Yksityiset investoinnit sekä tutkimus- ja kehittämistoiminta ovat alhaalla.

– Työttömyys syö kulutusta. Varoituksista huolimatta laskimme liikaa Venäjän varaan. Venäjä-kauppa oli heroiinia, vierottuminen vie aikaa. Julkinen velka painaa, Mika Aaltola luettelee.

Kokonaisinflaatio hidastui kesäkuussa 2,8 prosenttiin.
Kaupan työpäiväkorjattu liikevaihto kasvoi toukokuussa 7,6 prosenttia.
Ensimmäisinä veronpalautuksia saavat toiminimiyrittäjät, maataloudenharjoittajat ja heidän puolisonsa.
Mainos