Verkkouutiset

Paikallisen sopimisen kautta tuottavammille työntekijöille voisi maksaa parempaa palkkaa.

Suomessa palkka ei nouse edes työpaikkaa vaihtamalla

Jäykät ja keskittyneet työmarkkinat heikentävät ekonomistin mukaan tuottavuutta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Suomessa on kansainvälisesti mitattuna jäykät työmarkkinat. Esimerkiksi palkanmuodostuksen joustavuudessa Suomi sijoittui vuonna 2017–2018 World Economic Forumin vertailussa viimeiseksi eli sijalle 137.

– Suomen työmarkkinoilla on aikamoinen nippu ongelmia. Vaikkakin meillä työpaikkoja vaihdetaan työpaikkaa yhtä paljon kuin muuallakin, niin ongelma on se, että ihmisten palkka ei nouse, kun he vaihtavat työpaikkaa. Eivätkä ihmiset kasaannu niihin yrityksiin, joissa tuottavuus olisi suurempi. Tämä on yksi syy sille, että koko Suomen tuottavuus jää heikoksi, ETLAn toimitusjohtaja Aki Kangasharju sanoo Verkkouutisille.

Kangasharjun mukaan tämä johtuu siitä, että Suomessa on keskittyneet työmarkkinat. Monella paikkakunnalla saattaa olla vain yksi isompi työnantaja, joka jarruttaa omalla toiminnallaan palkkakehitystä. Työntekijää ei kannusta tehokkaampaan työskentelyyn parantunut palkkakehitys, koska ponnisteluista huolimatta hänen palkkansa pysyy samana.

Yksi syy sille, että Suomen työmarkkinat ovat niin keskittyneet on Suomen myöhäinen kaupungistumiskehitys. Suomessa kaupungistuminen alkoi verrattain myöhään ja Suomi on ottanut huiman harppauksen sadassa vuodessa maatalousyhteiskunnasta hyvinvointivaltioksi. Kangasharjun mukaan tällainen työmarkkinoiden keskittyminen on kuitenkin jäänne juuri noilta ajoilta.

– Jos työpaikanvaihto johtaisi parempaan palkkaan, niin se oli uramuuvi. Mutta Suomessa se ei johda parempaan palkkaan, vaan uraa vaihdetaan useammin. Silloin, kun uraa vaihdetaan, niin silloin usein joudutaan tyytymään huonompaan palkkaan, Kangasharju sanoo.

Tämä näkyy myös siinä, että perheitä on vaikeaa houkutella pienemmille paikkakunnille, koska perheellisen puoliso saattaa jäädä ilman töitä uudella paikkakunnalla. Näin ollen paikkakunnan vaihto ei taloudellisesti kannata, vaikka puolison palkka ja tehtävä olisi uudella paikkakunnalla vastuullisempi.

Suomessa väestön harmaantuminen on dramaattista verrattuna moneen muuhun maahan ja kuljemme etulinjassa. Ennusteiden mukaan suomalaisia kuolee vuoteen 2070 mennessä 700 000 enemmän kuin syntyy. Kehitys ei voi olla näkymättä myös työmarkkinoilla.

– Meillä on yhtä paljon työvoima lisääntynyt sosiaali- ja terveyspalveluissa kuin se on vähentynyt teollisuudessa viidentoista vuoden aikana. Meillä on käynnissä rakenteellinen siirtymä teollisuudesta sosiaali- ja terveyspalveluihin. Se heikentää meidän koko kansan tuottavuutta, Kangasharju sanoo.

Hänen mukaansa vuodenvaihteessa edessä olevan sote-uudistuksen yksi suurimmista kompastuskivistä liittyy juuri tähän. Uudistuksessa ei ole mietitty laisinkaan työn tuottavuutta.

Paikallinen sopiminen on vain osa ratkaisua

Rakennemuutoksesta puhuttaessa mainitaan usein paikallinen sopiminen ratkaisuksi.

– Paikallista sopimista tarvitaan, mutta tarvitsemme paljon muutakin, Aki Kangasharju sanoo.

Kangasharju ehdottaa yhtenä ratkaisuna sitä, että työn tekemisen kannattavuutta tuettaisiin paremmin. Tällä hetkellä työ on tehotonta, koska enempään ja parempaan työntekoon ei kannusteta riittävästi.

– Työntekijöiden pitää voida kokea, että pinnistelystä ja ponnistelusta maksetaan. Siksi meidän pitäisi madaltaa korkeaa marginaaliveroa, jotta ihmiset, jotka haluavat eteenpäin urallaan saavat siitä palkintoja.

Suomen myöhään alkanutta kaupungistumista pitää edelleen tukea. Kaupungistumiskehitys ei ole Suomessa riittävän pitkällä, joka aiheuttaa omat ongelmansa suomalaisille työmarkkinoille. Paremman työpaikan perässä voi joutua Suomessa muuttamaan liian pitkiä matkoja ja muuttaa liian monta osaa elämästä saadakseen paremman työpaikan. Tämä saattaa johtaa siihen, että työpaikkaa jätetään vaihtamatta.

Kangasharjun mukaan maahanmuuttopolitiikan ja ansiosidonnaisen muutokset vaikuttaisivat positiivisesti työmarkkinoiden liikkuvuuteen. Maahanmuutolla Kangasharju tarkoittaa tässä tapauksessa ensisijaisesti työperäistä maahanmuuttoa.

Juha Sipilän (kesk.) hallitus pyrki luomaan erilaisia kannustimia siihen, jotta työn hakeminen olisi järkevämpää. Puhuttiin niin sanotusta Tanskan mallista, jossa työttömyysturva oli korkea, mutta työtöntä kannustettiin alusta asti aktiiviseen työnhakuun.

– Kun lyhennämme ansiosidonnaisen kestoa, niin moni ihminen lähtee hakemaan töitä. Ihmiset, joilla on vaikeuksia löytää töitä, niin he saisivat erityisesti apua näistä palveluista. Suomihan on tehnyt jo satsauksia siihen suuntaan, mutta Suomelta puuttuu se, että ansiosidonnaisen saamisen aikaa lyhennettäisiin. Työ on jäänyt meillä kesken.

Sote-uudistuksessa Kangasharju olisi taipuvainen tukemaan Sipilän hallituksen mallia. Hänen mielestään sosiaali- ja terveyspalveluiden valintaan pitäisi ehdottomasti kuulua valinnanvapaus siitä, käyttääkö julkista vai yksityistä terveydenhuoltoa.

– Ne yritykset, jotka tuottaisivat hyvää hoitoa, saisivat enemmän asiakkaita ja ne, jotka tuottavat huonoa hoitoa kuolisivat pois. Terveydenhuollon rakenne olisi terveempi ja valtion ei tarvitsisi pumpata siihen niin paljon rahaa.

Paikallinen sopiminen olisi ehdottomasti osa kokonaisuutta. Se mahdollistaisi sen, että tuottavammille työntekijöille voisi maksaa parempaa palkkaa. Kangasharjun mukaan liitoilla olisi kuitenkin edelleen tärkeä rooli sellaisessakin mallissa, jossa paikallinen sopiminen korostuisi.

– Liittotaso on edelleen vahva tulevassa mallissa. Se on hyväkin, koska hajautetussa systeemissä kustannukset lähtevät karkaamaan liiankin nopeasti ja se rapauttaa meidän kilpailukykyämme. Tarvitsemme koordinaatiota ja keskustelua ja siinä ammattiyhdistysliikkeillä ja liitoilla on paikkansa, jotta kokonaisuus pysyy hallussa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)