Selkäkipu. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Suomessa kärsitään kivusta enemmän kuin Ruotsissa

Suomalaiset myös suhtautuvat kipuun eri tavalla kuin länsinaapurinsa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kuluttajaterveysalan yritys Haleon selvitti tilaamissaan kyselytutkimuksissa suomalaisten ja ruotsalaisten kipukokemuksia ja suhtautumista kipuun.

Tutkimusten mukaan 60 prosenttia niistä suomalaisista, joilla on ollut jonkinlaista kipua tai särkyä viimeisen kuuden kuukauden aikana, sanoo kokevansa kipua vähintään kerran viikossa. Lähes joka viides (19 %) kokee kipua päivittäin. Ruotsissa vastaavat luvut ovat hieman pienempiä: 50 prosenttia kertoo kokevansa kipua vähintään kerran viikossa, ja 16 prosenttia kokee sitä päivittäin.

Suomalaiset ja ruotsalaiset suhtautuvat kipuun eri tavalla. Tulosten mukaan tyypillinen suomalainen suhtautuminen kipuun on ottaa pilleri ja jatkaa arkea normaalisti (76 %). Runsas kolmannes (34 %) suomalaisista uskoo, että kivusta puhuminen on heikkouden merkki. Niin ikään runsas kolmannes (35 %) uskoo, että kivut ja säryt voi jättää huomiotta, koska ne menevät yleensä ohi itsestään.

Vain yksi neljästä suomalaisesta (25 %) oli samaa mieltä väittämän “valitamme heti, kun jokin sattuu” kanssa. Sen sijaan Ruotsissa väittämän kanssa samaa mieltä oli lähes neljä kymmenestä vastaajasta (39 %). Tämä käsitys on erityisen vahva Ruotsin nuoremmissa ikäryhmissä: 46 prosenttia 26–45-vuotiaista ja peräti puolet (50 %) 18–25-vuotiaista ajatteli ruotsalaisten valittavan kipujaan herkästi.

Vuoden 2024 kyselyssä Ruotsissa vain 29 prosenttia vastaajista katsoi ihmisten valittavan ”heti, kun jokin sattuu”, joten suhtautuminen kipuun on jyrkentynyt voimakkaasti vuoden aikana.

Kipu vaikuttaa muuhun elämään

Kyselyyn vastanneista suomalaisista 47 prosenttia kokee kivun vaikuttavan kielteisesti liikuntaan ja fyysiseen aktiivisuuteen. 39 prosenttia vastaajista ilmoittaa sen heikentävän unta, ja 33 prosenttia arvioi kivun nakertavan työpanosta.

Ruotsissa vastaavat osuudet ovat suurempia: 51 prosenttia kokee kivun vaikuttavan kielteisesti liikuntaan ja fyysiseen aktiivisuuteen, samoin 51 prosenttia uneen, ja 40 prosenttia katsoo sen heikentävän työpanosta.

– Tulosten mukaan kipu kuormittaa myös sosiaalisia suhteita. Yli viidesosa suomalaisista vastaajista sanoo, että kipu vaikuttaa kielteisesti lähipiiriin, erityisesti kumppaniin (25 %), lapsiin (22 %) ja ystäviin (22 %). Ruotsissa vastaavat osuudet olivat vielä korkeampia, kertoo Haleon Finlandin Brand Manager Emilia Marjanen.

Esimerkiksi Suomessa enemmistö niin naisista (65 %) kuin miehistä (54 %) kertoo kivun heikentävän mielialaa ja motivaatiota. Puolet suomalaisnaisista ja runsas kolmannes miehistä (36 %) sanookin tuntevansa usein surua tai turhautumista kivun vuoksi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)