Jari Ojala, Susanna Fellman, Matti Hannikainen ja Jaana Laine ovat toimittaneet teoksen, jossa käsitellään Suomen vaurastumisen taustoja 1960-luvulta nykypäivään. Tuona ajanjaksona Suomi kehittyi moderniksi hyvinvointiyhteiskunnaksi.
Samalla valtiovetoista talousjärjestelmää purettiin ja siirryttiin kohti liberaalia markkinataloutta. Rakennemuutos ja talouskasvu ovat näkyneet elintason nousuna. Henkeä kohti laskettu reaalinen kansantuote on vuoteen 2017 verrattuna lähes kaksinkertaistunut vuodesta 1980.
Teoksen painopiste on yhteiskunnan rakenteissa, mutta niiden muutokset ovat aina vaikuttaneet yksilöihin. Valtaosa kansalaisista on hyötynyt yhteiskunnan kehityksestä, tämä näkyy niin materiaalisena kuin henkisenä hyvinvointina. Henkisen hyvinvoinnin yhtenä mittarina voi käyttää koulutusta, vuonna 1960 lukion aloitti noin viidennes ikäluokasta, 20 vuotta myöhemmin jo puolet.
On todettu, että Suomen hyvinvointivaltiokehitystä voi luonnehtia myöhäisen liikkeellelähdön ja rajujen muutosten yhdistelmäksi.
Viennin varassa
Sodan jälkeiset vuosikymmenet olivat nopean talouskasvun aikaa Euroopassa. Suomessakin vuotuinen reaalinen kansantuote kasvoi lähes viiden prosentin keskivauhtia ja voimakkainta kasvu oli 1960-luvulla.
Pienenä kansantaloutena Suomi on aina ollut hyvin riippuvainen ulkomaankaupasta. Länsi-Euroopan maat olivat tärkeimmät kauppakumppanit jopa kylmän sodan aikana, jolloin Suomin ainakin sotilasstrategisesti luettiin Neuvostoliiton etupiiriin.
Edelleen Suomi pääsi integroitumaan globaaliin talouteen, jäsenyydet Kansainvälisen valuuttarahastoon ja Maailmanpankkiin saatiin vuonna 1948 ja 1960-luvulla solmittiin tärkeä FINEFTA -sopimus, jonka kautta Suomi pääsi mukaan Euroopan vapaakauppaliiton toimintaan. EFTA:n täysjäsen Suomesta tuli vuonna 1986 ja Euroopan unionin jäsen vuonna 1995.
Neuvostoliitto oli tietenkin tärkeä kauppakumppani maan hajoamiseen saakka. Itäkauppa muodosti vuosina 1945-1990 keskimäärin 16 prosenttia Suomen ulkomaankaupasta. Karkeasti ilmaistuna Suomi vei itänaapuriin teollisuustuotteita ja toi sieltä raaka-aineita. Erityisesti raakaöljyn rooli korostui, suurimmillaan vuonna 1988 Neuvostoliiton osuus Suomen öljyntuonnista oli 91 prosenttia.
Neuvostoviennistä noin puolet muodostui laivoista ja koneista. Myös kenkäteollisuus menestyi itäviennin ansiosta, parhaimmillaan noin 4/5 jalkineiden viennistä meni Neuvostoliittoon. Samoin syntyi laajamittaista rakennusvientiä ja Neuvostoliitosta tuli tärkeä maataloustuotteiden, kuten voin, ostaja.
Maatalouden muutokset
Rakennemuutos on koetellut etenkin maataloutta. Suomessa maatalous säilyi poikkeuksellisen pitkään keskeisenä elinkeinona, johtuen sodan jälkeisestä asutustoiminnasta. Pelkästään vuosina 1945–1958 perustettiin lähes 52[nbsp]000 uutta pientilaa.
Keskimääräinen viljelmäkoko pysyi vuosikymmeniä alle kymmenessä peltohehtaarissa. Tilakoot kasvoivat vähitellen, mutta vielä 1990-luvulla Suomi oli edelleen yksi Euroopan pienviljelyvaltaisimmista maista.
Maatilojen lukumäärä alkoi vähentyä ja etenkin Euroopan unioniin liittymisen jälkeen lukumäärä supistui rajusti. Vielä 1960-luvulla Suomessa oli 330[nbsp]000 maatilaa, vuonna 2017 määrä oli noin 50[nbsp]000. Samalla tilojen keskikoko on kasvanut jo noin 45 hehtaariin.
Tekstiiliteollisuuden alasajo
Huomattavaa muutoksissa on yhden kokonaisen alan eli tekstiilin perusteollisuuden lähes täydellinen katoaminen. Tekstiiliteollisuus työllisti 1960-luvun alussa noin 30[nbsp]000 työntekijää, mutta ala oli täysin ulkomaisen raaka-aineen varassa.
Ulkomaankaupan vähittäisen vapautumisen myötä teollisuudenala ajautui suuriin vaikeuksin, mikä johti yritysfuusioihin ja monien perinteisten tekstiiliyritysten toiminnan loppumiseen. Tekstiilien valmistus työllistää 2010-luvulla enää alle 3[nbsp]000 henkilöä.
Kriisit
Vaurastumisen tiellä on ollut hidasteita. Niistä erityisesti 1990-luvun alun syvällä lamalla oli monia vaikutuksia. Esimerkiksi kokonaisveroaste nousi ja saavutti vuonna 1994 tähänastisen ennätyksensä, 46,2 prosenttia, josta se laski 2000-luvulla joitakin prosentteja.
Lamakausi synnytti Suomeen ennennäkemättömän pankkikriisin ja työttömyyden. Etenkin toimihenkilöiden työttömyys oli uusi ilmiö, lisäksi pitkäaikaistyöttömyydestä tuli pysyvä ongelma.
Uutta oli myös valtion velkaantuminen, perinteisestihän velanottoa oli vältetty ja ennen 1970-luvun puolivälin öljykriisiä valtio oli lähes velaton. Velan suhde bruttokansantuotteeseen oli 1980-luvulla 15 prosentin tuntumassa, mutta vuonna 1996 lukema oli ennätyksellisen 64,8 prosenttia.
Kriisistä selvittiin erityisesti elektroniikkateollisuuden nousun ja viennin ansiosta. Viennin hintakilpailukyky palautui muun muassa syksyn 1991 devalvaation seurauksena. Tilanteen parantuessa myös velka-aste aleni merkittävästi.
Suotuisa aika kesti aina maailmanlaajuisen finanssikriisin alkamiseen vuosina 2007-2008. Pituudeltaan tämä taantuma oli paljon pidempi kuin 1990-luvulla, kokonaistuotanto elpyi hitaammin ja julkisen talouden alijäämä jatkui pidempään.
Vaurastumisen vuodet. Suomen taloushistoria teollistumisen jälkeen. Toimittaneet Jaana Laine, Susanna Fellman, Matti Hannikainen, Jari Ojala. 348 sivua. Gaudeamus Oy.
JARKKO KEMPPI
