Verkkouutiset

Virastotalo. LEHTIKUVA / KIMMO RAUATMAA

”Suomen sairauden nimi on valtioriippuvuus”

Evan johtajan mukaan Suomen haasteita voi selättää parhaiten markkinataloudella.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Elinkeinoelämän valtuuskunnan (Eva) johtaja Emilia Kullaksen mukaan Suomella on kolme haastetta. Ne hänen mukaansa ovat julkisen sektorin paisunut velka, väestön vanheneminen ja työikäisen väestön kutistuminen sekä paikallaan yli vuosikymmenen junnannut tuottavuus.

Niiden ratkaisemiseen tarvitaan hänen mukaansa lisää markkinataloutta.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

– Suomen sairauden nimi on valtioriippuvuus – paras lääke on markkinatalous, Kullas on otsikoinut Evan sivuilla julkaistun bloginsa.

Kullas kirjoittaa, että Suomi tarvitsee lisää ihmisiä, pääomia ja investointeja.

– Suomi tarvitsee vähemmän sääntelyä ja lisää markkinataloutta. Meillä on ylisuureksi paisunut julkinen sektori, jota kannattelee liian pieni yritysten joukko. Julkinen sektori syrjäyttää yksityistä yritteliäisyyttä liian monella alalla. Miksi kaupunkien ja kuntien pitää operoida omia urheiluhalleja? Tai teettää omilla inhouse-yhtiöillä palveluita, jotka kilpailevat yksityisten yrittäjien kanssa epäreiluilla ehdoilla?

Evan johtajan mukaan verotuksen pitäisi olla nykyistä kannustavampaa.

– Meidän ei pitäisi pelkästään oppia sietämään yrittämisellä rikastuneita ihmisiä, vaan kannustaa ihmisiä yrittämään. Yrittämiseen liittyy aina epäonnistumisen riski, jota palkansaaja ei kanna. Siksi yrittäjien verotuksen pitää olla kevyempää kuin palkansaajien, hän kirjoittaa.

– Meidän pitää myös vähintään sallia omaisuuden kerryttäminen. Verotuksen pitäisi olla sellaista, että se kannustaisi pitämään omaisuuden Suomessa ja rakentamaan täällä uutta liiketoimintaa.

Kullaksen mukaan myös byrokratiaa purkaa pois investointien tieltä. Hänen mukaansa Suomi tarvitsee lisäksi työntekijöitä ja osaajia ulkomailta. Hän muistuttaa Etlan tutkimuksesta, jonka mukaan Suomi tarvitsee liki kolminkertaisen määrän nettomaahanmuuttajia, jotta syntyvyyden laskun vaikutukset väestöön saataisiin minimoitua.

– Hallitusohjelman nuiva suhtautuminen maahanmuuttoon lyö korvalle hallituksen tavoitteita tasapainottaa taloutta. Ilman muualta tänne tulleita monet työt jäisivät jo nyt tekemättä, Kullas toteaa.

– Toimiva markkinatalous edellyttää investointeja ja ihmisiä, jotka tulevat uusiin työpaikkoihin tekemään töitä. Tämä unohtuu Petteri Orpon (kok.) hallitukselta, joka on keskittynyt pelkkään julkisen talouden tasapainottamiseen. Tehtävä on vaivalloinen ilman kasvun edellytyksiä. Orpon hallitus joutuu ottamaan leikkauksista huolimatta 11 miljardia euroa lisää velkaa.

Kullas ei kiristäisi verotusta, vaikka velkaantumisen taittaminen vaatiikin uusia toimia hallitukselta.

– Meillä on jo kaikki veroruuvit valmiiksi tapissa. Jos pelkillä veronkiristyksillä kääntyisimme kukoistukseen ja kasvuun, tämä ihme olisi tapahtunut jo vuosia sitten. Suomen kolmoishaasteen ongelmat eivät ratkea pelkästään rukkaamalla julkisen talouden numeroita verotuksella ja leikkauksilla, hän kirjoittaa.

– Markkinatalouden ytimessä on usko ihmisiin. Meillä on kyky ratkaista isojakin ongelmia, kunhan meillä on tilaa yrittää.

 

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)