Uralilaisten kielten syntypaikasta ja -ajoista on saatu uutta tietoa, kertoo The Harvard Gazette. Suomi yhdessä muun muassa viron, muiden itämerensuomalaisten kielten ja unkarin kanssa kuuluu uralilaisen kielikunnan suomalais-ugrilaiseen päähaaraan.
DNA-asiantuntija David Reichin johtaman tutkimusryhmän tulokset on julkaistu Nature-lehdessä. Tutkimus kattoi 180 hiljattain sekvensoidun siperialaisen geeniperimän, yli tuhat olemassa olevaa näytettä eri mantereilta ja 11 000 vuotta ihmishistoriaa. Tulokset paljastavat uralilaisen kieliperheen esihistoriallisen kantaisät.
Tulosten mukaan uralilaisen kantakielen kotiseutu onkin idempänä kuin on perinteisesti ajateltu. Nykyisten uralilaisia kieliä puhuvien esi-isät asuivat noin 4500 vuotta sitten Siperian koillisosassa Jakutian alueella.
– Maantieteellisesti se on lähempänä Alaskaa tai Japania kuin Suomea, sanoo tutkimusprojektin jäsenistä Alexander Mee-Woong Kim.
Tutkimuksen taustalla uudet geeninäytteet Siperiasta
Kielitieteilijät ja arkeologit ovat perinteisesti olleet eri mieltä uralilaisten kielten alkuperästä. Tieteen valtalinja on sijoittanut kantakielen alkukodiksi Ural-vuoriston alueen. Vähemmistönäkemys on painottanut yhteneväisiä piirteitä turkkilaisiin ja mongolilaisiin kieliin teoretisoiden siten itäisempää alkukotia.
– Artikkelimme auttaa osoittamaan, että jälkimmäinen vaihtoehto on todennäköisempi. Me näemme tämän suuremman geneettisen pulssin tulleen idästä juuri silloin, kun uralilaiset kielet alkoivat levitä, sanoi yksi tutkijoista, ihmisen evoluutiobiologista viime keväänä Harvardista tohtoriksi väitellyt, Tian Chen (T.C.) Zeng.
Alexander Kim taas keräsi pitkään DNA-näytteitä otoksissa aliedustetuilta Siperian alueilta. Näiden perusteella oli mahdollista selvittää, että nykypäivän uralilaisia kieliä puhuvat väestöt kantavat samaa geneettistä erityispiirrettä, joka ilmeni ensi kertaa sekoittumattomana Jakutiassa otetuista 4 500 vuotta vanhoista näytteistä.
Muiden etnolingvististen ryhmien edustajilta suurimmaksi osaksi puuttui tämä erityinen alkuperä.
Geeniyhteydet näkyvät myös näissä erittäin liikkuvissa keräilijä-metsästäjissä, jotka levittivät uralilaisia kieliä aina Skandinavian pohjoisosista Unkariin asti.
Kantauralin puhujat elivät samaan aikaan jamna- eli kuoppahautakulttuurin aikaa. Tämä ratsastaja-paimentolaiskulttuuri välitti indoeurooppalaista kieltä pitkin Euraasiaa. Reichin ja muiden Harvard-tutkijoiden aiemmat tutkimukset näyttävät jamna-kulttuurin kotimaaksi nykyisen Ukrainan alueen 5 000 vuotta sitten.
– Me voimme nähdä aaltojen kulkevan edestakaisin ja olevan vuorovaikutuksessa keskenään, kun nämä kaksi suurta kieliperhettä levisivät. Kuten näemme Jakutiassa kantaisien liikkuvan idästä länteen, geneettinen aineisto näyttää indoeurooppalaisten levinneen lännestä itään, sanoo Reich.
Taiga pakotti erikoistumaan ja levitti uralilaista kieltä
Uralilaiset keskittyivät suuren taigan alueelle, joka yltää Fennoskandiasta aina Beringinsalmelle asti. Uralilainen kieli levisi samanaikaisesti korkeasti kehittynyttä pronssitekniikkaa tuottaneen Seima-Turbino-ilmiön aikana.
Taigan alueella ei voinut ratsastaa ja paimentaa, mikä pakotti erikoistumaan. Yhdessä aikansa ilmastonmuutoksen kanssa kaikki tämä saattoi suosia pienempiä uralilaisia yhteisöjä. Nämä yhteisöt kävivät kauppaa, jota pronssiin tarvittavan kuparin ja sinkin saaminen edellytti.
– Pronssilla on usein muutosvaikutus sitä käyttäviin kulttuureihin. Pronssi todellakin kiihdytti kaukaista kaupankäyntiä. Sen käyttämiseksi oli kehitettävä uusia sosiaalisia yhteyksiä ja instituutioita, sanoo Zheng.
Kimin keräämistä DNA-näytteistä huomattiin Seima-Turbino-ilmiön pronssiesineiden leviävän yhdessä voimakkaiden jakutialaisen perimän virtauksen kanssa kohti länttä.
– Tämä on tarina tahdosta, lukumäärältään vähäiset yhteisöt olivat kuitenkin niin voimakkaita, että kykenivät jättämään jälkensä kieleen ja kulttuuriin mantereenlaajuisesti, sanoo Kim.
Suomalaisissa on kymmenesosa jakutialaista perimää
Uralilaisten kansojen jakutialaisen alkuperän osuus vaihtelee. Virolaisilla osuus on kaksi prosenttia, suomalaisilla kymmenen prosenttia. Uralilaisten kielten samojedihaaraan kuuluvilla uralilaiskansoilla, kuten nganasaneilla, jakutialaisen perimän osuus on lähes sata prosenttia.
Sen sijaan unkarilaiset ovat menettäneet lähes kokonaan jakutialaisen perimänsä.
– Mutta me tiedämme Unkarin keskiaikaisten hallitsijoiden muinaisen DNA:n tutkimuksesta, että alueelle kielen tuoneet eivät kantaneet tätä perimää, huomauttaa Zeng.
