Verkkouutiset

Moni suomalainen on huolissaan vanhustenhoidosta. LEHTIKUVA / SARI GUSTAFSSON

Suomalaiset aiempaa huolestuneempia useista asioista

Tyytymättömimpiä omaan elämäänsä ovat 15–29-vuotiaat naiset ja 30–44-vuotiaat miehet.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Suomalaiset ovat aiempaa huolestuneempia vanhusten hoidosta, hintojen noususta ja terveyspalvelujen saatavuudesta.

Hintojen nousu huolestuttaa kaikista ikäryhmistä eniten 15–29-vuotiaita.

Asia ilmenee Ylen uutis- ja ajankohtaistoiminnan teettämästä tutkimuksesta, jossa kartoitetaan suomalaisten pelkoja ja haaveita.

– Viime vuoden tutkimus tehtiin huhtikuussa ja sen tuloksissa näkyi maailmantilanteen muutos hyvin vahvasti. Pelkojen kärkeen nousi huoli sodasta ja sen uhasta. Nyt kotimaan asioita ja omaa arkea koskevat huolet ovat kasvaneet ja pelko sodasta on pienentynyt. Suomalaisten haaveet ovat hyvin arkisia ja sidoksissa omaan henkilökohtaiseen elämäntilanteeseen. Esimerkiksi nuorilla korostuvat haaveet mielekkäistä ihmissuhteista, hyvästä toimeentulosta ja oman elämän järjestymisestä parhain päin, toteaa Ylen uutis- ja ajankohtaistoiminnan asiakkuuspäällikkö Jenni Müller tiedotteessa.

Tutkimuksen mukaan suurin osa suomalaisista on tyytyväisiä elämäänsä (81 prosenttia). Kotimaan asioita koskevat huolet ovat kuitenkin kasvaneet. Tyytyväisyys elämään nousi viime vuodesta (79 prosenttia). Myös erittäin tyytyväisten määrä kasvoi, sillä heitä on nyt 19 prosenttia (2022 luku oli 14 prosenttia).

Ikäryhmistä kaikkein tyytymättömimpiä omaan elämäänsä ovat 15–29-vuotiaat naiset ja 30–44-vuotiaat miehet. Kaikkein tyytyväisimpiä ovat yli 60–vuotiaat.

Lähes puolet (46 prosenttia) suomalaisista sanoo oman maailmankuvansa muuttuneen kahden viime vuoden aikana. Syissä korostuvat koronatoimet, sota ja eriarvoisuuden kasvaminen. Osa vastaajista kuvailee luottamuksen päättäjiin, mediaan ja muihin ihmisiin pienentyneen.

Lisäksi jopa kolmasosa suomalaisista on huolissaan eriarvoisuuden ja vastakkainasettelujen lisääntymisestä ja suomalaisen yhteiskunnan jakaantumisesta. Kuitenkin 75 prosenttia suomalaisista on tyytyväisiä siihen, miten demokratia toimii Suomessa. Tyytymättömiä on 22 prosenttia. 30–44-vuotiaat miehet korostuvat tyytymättömissä (30 prosenttia).

Tutkimuksen kohderyhmänä oli yli 15-vuotias suomenkielinen väestö Ahvenanmaata lukuun ottamatta. Tutkimukseen vastasi 2 012 suomalaista. Tutkimuksen tiedonkeruu toteutettiin Iro Researchin kuluttajapaneelissa 5. tammikuuta – 26. tammikuuta 2023. Tulosten virhemarginaali on 2,2 prosenttiyksikköä suuntaansa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)