Verkkouutiset

Vasemmistoliiton Suldaan Said Ahmed eduskunnan suullisella kyselytunnilla Helsingissä 5. toukokuuta 2022., LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI

Suldaan Said Ahmed kiirehtii humanitaarista viisumia

Kansanedustaja pitää kestämättömänä, että Suomi ei tällä hetkellä tarjoa humanitaarista suojelua tai humanitaarista viisumia.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Vasemmistoliiton kansanedustaja Suldaan Said Ahmed vaatii kirjallisessa kysymyksessään humanitaarisen avun lisäämistä sekä humanitaarisen viisumin valmistelun jouduttamista vastauksena maailmalla syveneviin kriiseihin.

– Suomen tulee edistää rooliaan aktiivisena vastuunkantajana globaalien haasteiden edessä. Kriisien ja konfliktien kiihtyessä maailmalla meidän on pyrittävä edistämään ihmisoikeuksien toteutumista sekä parantamaan ihmisten mahdollisuuksia turvalliseen ja ihmisarvoiseen elämään, Said Ahmed sanoo lähettämässään tiedotteessa.

Tällä hallituskaudella kehitysyhteistyön ja sitä kautta humanitaarisen avun määrärahoja on lisätty ja esimerkiksi pakolaiskiintiötä on kasvatettu.

Said Ahmedin mukaan systemaattisia ihmisoikeusloukkauksia, kriisejä ja konflikteja kohtaaville ihmisille on kuitenkin tarjottava nykyistä enemmän apuväyliä. Humanitaarinen viisumi edistäisi ihmisten tosiasiallista mahdollisuutta hakea suojaa toisesta maasta kansainvälisten sitoumusten mukaisesti.

– Ulkoministeriö valmistelee tällä hetkellä ulkomaalaislain kokonaisuudistusta, sekä selvittää humanitaarisen viisumin mahdollisuutta. On kuitenkin kestämätöntä yksilön oikeuksien toteutumisen kannalta, että Suomi ei tällä hetkellä tarjoa humanitaarista suojelua tai humanitaarista viisumia.

–Hädässä olevien ihmisten auttaminen oikea-aikaisesti on valtava haaste, johon vauraampien, demokraattisten maiden on kyettävä vastaamaan. Muuten kansainvälinen yhteisö ja sen yhteiset sitoumukset jäävät tyhjäksi kirjaimeksi, Said Ahmed sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)