Sotatieteiden tohtori: Tällainen olisi Vladimir Putinin ja Donald Trumpin ”kättely-tulitauko”

Jarno Limnéll muistuttaa, että mikään sopimus ei saa syntyä ilman Ukrainan mukanaoloa.
Vuonna 2018 Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ja Venäjän presidentti Vladimir Putin kättelevät ennen tapaamistaan Helsingissä. AFP / LEHTIKUVA / BRENDAN SMIALOWSKI
Vuonna 2018 Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ja Venäjän presidentti Vladimir Putin kättelevät ennen tapaamistaan Helsingissä. AFP / LEHTIKUVA / BRENDAN SMIALOWSKI

Sotatieteiden tohtori, kansanedustaja Jarno Limnéll (kok.) arvioi, että Yhdysvaltain ja Venäjän johdon tapaaminen ei itsessään lopettaisi sotaa Ukrainassa, mutta voisi määrittää sen seuraavan vaiheen suunnan. Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ja Venäjän presidentti Vladimir Putin tapaavat tänään Alaskassa.

– Peruslinja: mitään ei päätetä ilman Ukrainaa, Limnéll summaa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

X-viestipalvelussa julkaisemassaan ketjussa Limnéll listaa kolme mahdollista skenaariota, joista ensimmäinen on niin sanottu ”kättely-tulitauko”. Hänen mukaansa tällainen sopimus kuitenkin sementoisi nykyiset miehitykset ja antaisi Venäjälle aikaa varustautua uuteen hyökkäykseen.

– Kättely-tulitauko. Ei valvontaa, ei seuraamuksia. Miehitykset sementtiin, Venäjä varustautuu rauhan varjolla ja palaa paremmista asemista. Illuusio rauhasta, käytännössä valmistelua uuteen iskuun, Limnéll kirjoittaa.

Toisena, vakaampana vaihtoehtona Limnéll listaa valvotun sopimuksen, johon sisältyisi jatkuva seuranta, automaattiset seuraamukset ja ennustettava ase- sekä energiatuki Ukrainalle.

– Ukraina täysivaltainen osapuoli jokaisessa päätöksessä. Tämä voi tuottaa pidempää vakautta.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Kolmantena vaihtoehtona on sopimuksen puuttuminen kokonaan, jolloin sota jatkuisi kulutussotana. Arvion mukaan Venäjä pyrkisi tällöin murtamaan Ukrainan kestokyvyn ja lännen yhtenäisyyden. Limnéll painottaa, että lännen on tässä tilanteessa lisättävä ennustettavaa tukea Ukrainalle.

Mainos - muuta luettavaa
Mainos