Venäjän täysimittaisen hyökkäyssodan käynnistämisestä Ukrainassa on nyt neljä vuotta. Vaikka tuhoaminen ja taistelut jatkuvat yhä päivittäin, ei sodan päättymisen näkymä ole juurikaan kirkastunut.
Päinvastoin, rintamalla käydään tahtinsa puolesta paikoitellen ensimmäisen maailmansodan peltotaisteluja muistuttavaa modernia kulutuskamppailua.
Todellisuudessa mitään kovin tyhjentävää tilanteesta on vaikeaa sanoa. Sota on sotaa eikä sen pilkkominen palasiin juurikaan tarjoa uutta. Lopulliset rauhan ehdot, kunhan niihin joskus vääjäämättä päästään, kertovat paljon enemmän tulevasta kuin yksittäinen taistelu jostakin kylästä tai kaupungista.
Kenties olennaisin oppi sodan lopputuloksesta liittyy kirjaimellisesti sodan hintaan. Tammikuussa Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi kertoi, että yhden ainoan massiivisen ohjus- ja droonihyökkäyksen ilmatorjunta maksoi noin 80 miljoonaa euroa. Eikä siinä kaikki. Kun mukaan lasketaan vauriot, sähkökatkot, korjaukset ja menetetty tuotanto, lasku paisuu nopeasti.
Yhden yön hintalappu ei ole poikkeus. Ukrainan mukaan Venäjä on käyttänyt sodan aikana yli 13 000 ohjusta ja yli 140 000 droonia. Tämä kertoo hyökkäysten mittakaavasta.
Sota syö ammusvarastojen lisäksi myös yhteiskunnan elinvoimaa. Venäjän tapa sotia on opettanut kustannukset ukrainalaisille kipeällä tavalla. Jatkuvat drooniparvet, hämäysmaalit ja ohjusiskut kohdistuvat energiaverkkoihin, satamiin, vesilaitoksiin ja asuinalueille. Tarkoitus on kuormittaa ilmapuolustus äärimmilleen ja pakottaa puolustaja valitsemaan, mitä sen pitää suojata ja mistä se on valmis luopumaan.
Tästä kaikesta muodostuu sodan todellinen hinta. Jokainen torjunta kuluttaa varastoja. Jokainen osuma synnyttää korjauslaskun. Jokainen sähkökatko näkyy taloudessa. Sota perii hintansa kahteen kertaan. Ensin taistelusta ja sen jälkeen siitä, että elämä pidetään käynnissä. Hintaa selittää myös torjunnan luonne. Ballististen ohjusten torjuntaan käytetyt Patriot-ohjukset maksavat useita miljoonia euroja kappaleelta, ja lyhyemmän kantaman ilmatorjuntaohjukset liikkuvat satojentuhansien eurojen hintaluokassa.
Ukrainassa nähtävän kulutussodan mitta ei kuitenkaan ole vuosibudjetti vaan kesto. Ratkaisevaa on, riittävätkö varat ja varastot myös silloin, kun kuukausia tai vuosia on takana jo liikaa. Ampumatarvike, ohjus ja huolto eivät ole yksittäisiä hankintoja vaan jatkuva virta, jota ilman puolustus menettää uskottavuutensa. Sodan kokonaishintaa kuvaa se, että Ukrainan jälleenrakennuksen arvioidaan jo nyt nousevan satoihin miljardeihin euroihin.
Siksi on pakko puhua Suomestakin. Puolustuksemme vahvuus on perinteisesti ollut ennakoiva varautuminen. Se ei kuitenkaan ole ilmaista ja uskottavuus syntyy siitä, että kykyä voidaan täydentää rauhanajan ohella myös keskellä kriisiä. Puolustus ei ole yksi menokohde muiden joukossa vaan valtion ydintehtävä.
Talouden niukkuus ei poista vastuuta. Lähivuosien puolustusmenojen nousu merkitsee useiden miljardien pysyvää lisäystä julkisiin menoihin. Se tuntuu raskaalta, koska samaan aikaan olisi muitakin tarpeita. Vertailun vuoksi Suomessa puolustusmenojen arvioidaan nousevan yli 11 miljardiin euroon vuosikymmenen loppuun mennessä. Tämä kertoo siitä, kuinka suurista pysyvistä valinnoista myös rauhan aikana on kyse.
Silti ristiriitaa ei voi ratkaista toivomalla, että turvallisuus olisi halpaa. Maanpuolustus kun ei voi nojata vapaaehtoisuuteen tai hyväntekeväisyyteen. Ne voivat täydentää, mutta eivät korvata valtion vastuuta. Uskottava puolustus vaatii varastoja, tuotantoa, huoltoa ja jatkuvuutta. Niitä ei rakenneta hyvän tahdon kampanjoilla vaan julkisella vallalla ja julkisella rahalla.
Mittasuhteet kannattaa silti pitää mielessä. Varautuminen maksaa, mutta sodan aikana kustannukset kasvavat hallitsemattomiksi. Ukraina maksaa joka päivä siitä, että yhteiskunta pysyy toiminnassa ja torjunta jatkuu seuraavanakin yönä. Kun yksi yö voi maksaa kymmeniä tai satoja miljoonia pelkkinä torjuntaohjuksina, valkenee nopeasti ettei sotatalous haikaile poliittisen mukavuuden perään.
Ukrainan sota on tehnyt sodan hinnasta ilmeisen tavalla, jota Euroopassa ei ole nähty vuosikymmeniin. Se muistuttaa, että puolustuskyky ei synny hetkessä, vaan rakentuu taloudelliselle perustalle jo ennen kriisiä. Siksi taloudellinen kestävyys on osa Suomen puolustusta myös rauhan aikana.