Verkkouutiset

12-vuotias poika surmasi eilen luokkatoverinsa ja haavoitti kahta muuta Vantaalla. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

Sosiaalisessa mediassa on levitetty ihmisten someprofiileita, jotka eivät liity kouluampumiseen

Poliisi kertoo edistyneensä Viertolan ampumistapauksen tutkinnassa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Itä-Uudenmaan poliisi on edennyt Vantaan Viertolan kouluampumista koskevassa tutkinnassa. Tutkinnassa on selvitelty muun muassa teon mahdollista motiivia, kuultu useita henkilöitä ja tehty teknistä tutkintaa.

Teon motiiviksi on selvinnyt kiusaaminen. Epäilty on kuulusteluisissa kertonut joutuneensa kiusaamisen kohteeksi ja tämä tieto on myös vahvistunut poliisin esitutkinnassa. Epäilty oli siirtynyt Viertolan kouluun tämän vuoden alusta.

Poliisin esitutkinnassa on myös tullut ilmi, että epäilty on Viertolan koululta poistuessaan uhannut aseella myös Helsingin Siltamäessä kouluun matkalla olleita oppilaita. Poliisi tutkii tätä tapausta laittomana uhkauksena.

Poliisin tietoon on Viertolan ampumatapauksen jälkeen tullut poikkeuksellisen paljon erilaisia uhkaustapauksia, jotka kaikki tutkitaan poliisissa perinpohjaisesti. Kyse on erittäin vakavista rikosasioista.

Epäillyn teossa käyttämä ase kuuluu lähisukulaiselle. Tätä asiaa tutkitaan poliisissa erillisenä rikoksena nimikkeellä ampuma-aserikos. Teosta epäilty 12-vuotias poika on poliisin tekemien kuulusteluiden ja esitutkintatoimenpiteiden jälkeen luovutettu sosiaaliviranomaisten huostaan.

Eri sosiaalisen median alustoilla liikkuu tällä hetkellä paljon virheellistä ja väärää tietoa koskien eilistä Viertolan kouluampumistapausta.

– Sosiaalisen mediassa levitetään muun muassa kuvakaappauksia sellaisten ihmisten someprofiileista, jotka eivät liity tapaukseen, poliisi kertoo tiedotteessa.

Poliisi muistuttaa, että tällainen toiminta on laitonta ja voi aiheuttaa haittaa täysin syyttömille ihmisille. Poliisi muistuttaa myös, että tämänkaltaiset näkyvät tapahtumat aktivoivat valitettavasti myös tahallista väärän tiedon lähettämistä ja trollaamista.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)