Spekulaatiot presidentti Vladimir Putinia vastaan kääntyneen venäläisvaikuttaja Ilja Remeslon tilanteesta jatkuvat.
Kremlin etuja ajanut lakimies, joka aikoinaan johti oikeustoimia oppositiopoliitikko Alexei Navalnyi’a vastaan, kävi alkuviikolla Putinin kimppuun Telegram-julkaisuissaan. Tällä hetkellä Remeslon kerrotaan olevan pietarilaisessa psykiatrisessa sairaalassa. Häntä ei ole onnistuttu tavoittamaan keskiviikon jälkeen.
Remeslo listasi viisi syytä, joiden takia hän on lopettanut Putinin tukemisen. Niihin kuuluivat muun muassa turha sota Ukrainassa, talouden romahduttaminen ja sananvapauden tukahduttaminen. Kuudentena kohtana hän lisäsi Putinin pakkomielteen luksukseen, presidentillä on 20 palatsimaista rakennusta, lentokoneita ja panssarivahvistettuja junia.
San Diegossa toimivan Kalifornian yliopiston valtio-opin professori Branislav Slantchev muistuttaa, kuinka poikkeuksellinen tapaus on nyky-Venäjällä.
– Kyse ei ole mistään satunnaisesta bloggaajasta, joka sai tarpeekseen internetin rajoituksista ja päästi höyryt ulos. Kyse on merkittävästä järjestelmän sisäpiirin hahmosta, joka on ollut erittäin äänekäs Putinin hallinnon tukija monien vuosien ajan, tutkija painottaa.
– Toiseksi, hänelle tarjottiin helppo ulospääsy, kun alettiin vihjailla, että hänen tilinsä olisi ehkä hakkeroitu. Hän kuitenkin piti päänsä, eikä pelkästään kirjallisesti. Hän myös nauhoitti videoita varmistaakseen, että kaikki tietävät hänen itse kirjoittaneen viestit, eikä hän ollut myöskään humalassa.
Ei syytteitä toistaiseksi
Slantchevin mukaan kolmas outous on se, ettei Remesloa ole raahattu oikeuteen syytettynä esimerkiksi Venäjän armeijan halventamisesta tai vastaavasta.
– Tämä saattaa osittain johtua siitä, että hän on lakimies ja muotoili kritiikkinsä huolellisesti kohdistumaan nimenomaan Putiniin. Se, ettei hän ole ainakaan vielä ”pudonnut ikkunasta” vaan on päätynyt psykiatriseen hoitoon, voi viitata siihen, että hänellä on vaikutusvaltaisia suojelijoita. Nämä ovat ehkä antaneet hänelle luvan sanoa ääneen mielipiteitä, jotka saattavat olla yhä laajemmin jaettuja Putinin suhteen, Slanchev pohtii X-alustalla.
– Tämä on kaikkein kiinnostavin mahdollisuus, sillä se viittaisi yritykseen tehdä Putinin vastaisuudesta vallan käytävillä yleisesti tiedettyä, hän jatkaa.
Slantchevin mukaan ei ole sattumaa, että Remeslo viittasi julkaisuissaan nimenomaan satuun keisarin uusista vaatteista. Eli tilanteeseen, jossa kaikki tietävät totuuden, mutta kukaan ei uskalla sanoa sitä ääneen.
– Yksityisesti jaetun totuuden muuttaminen yleisesti tiedetyksi on autoritaarisissa järjestelmissä erittäin voimakas teko, minkä vuoksi hallitsijat käyttävät paljon energiaa sen tukahduttamiseen propagandan, pelottelun ja pakottamisen keinoin, hän sanoo.
Salaliittoteorioita
Professori Konstantin Sonin toteaa, että Venäjällä ihmisiä vangitaan paljon vähäpätöisemmistäkin asioista kuin Remeslon purkaus.
– Salaliittoteoriat käyvät kuumina, Sonin kommentoi,
Joidenkin kommentaattorien mielestä ei kerta kaikkiaan ole todennäköistä, että Kreml-lojalisti hyökkäisi Putinia vastaan maassa, jossa presidentin arvosteleminen on tabu. Siksi ilmoille on putkahdellut teorioita, joiden mukaan kyse olisi hallinnon järjestämästä informaatio-operaatiosta. Remeslo itse perusteli, että hänen mittansa oli vain tullut täyteen.
Radio Free Europe siteeraa Kremlin ex-neuvonantajaa ja sittemmin mustalle listalle joutunutta Sergei Markovia, jonka mukaan Remeslo hakeutui itse psykiatriselle klinikalle – ehkä välttääkseen vangitsemisen. Remeslo sanoi medialle ennen sairaalaan päätymistään olevansa valmis seurauksiin, myös oikeudenkäyntiin.
Slantchevin mielestä esimerkiksi Kreml-propagandisti Anastasia Kashevarovan reaktio Remeslon julkaisuihin viittaa siihen, että kyse ei ole vain yksittäisestä purkauksesta, vaan hallinnon tukijat todella ovat hermostuneita.
Kashevarova väitti, että kyse on Venäjän sisäisestä valtakamppailusta, jossa ”lännen agentit” ovat aktiivisia, ja jossa ihmisiä käännetään presidenttiä vastaan. Slantchevin mukaan Kashevarova käyttää tuttua autoritaaristen järjestelmien käsikirjaa, jossa kaikki hallinnon kritiikki leimataan epäisänmaalliseksi ja vahingollisten ulkomaisten vaikutteiden välikappaleeksi.
LUE MYÖS:
Vladimir Putinia arvostellut lakimies vietiin psykiatriseen sairaalaan
Kremlin tukija hyökkää Vladimir Putinia vastaan – vaatii oikeuteen sotarikoksista
The travails of Remeslo, the Russian pro-Kremlin lawyer who led the charge against Navalny back in the day, who recently came out with all barrels blasting against Putin, and who is now cooling his heels at a psychiatric hospital in St. Petersburg.
— Branislav Slantchev (@slantchev) March 19, 2026
First, let's just say how out…
A mysterious story is unfolding in the Russian blogosphere. A popular blogger who has a history of participation in state propaganda campaigns and anti-opposition operations posted a scathingly critical post about Putin, his entourage, and family. In Russia, people are routinely… https://t.co/XWwNvVYKBI
— Konstantin Sonin (@k_sonin) March 18, 2026