Sinuhe Wallinheimo: Alkaako leikkauslistoja näkyä pian muiltakin?

Kyselyn perusteella yli kaksi kolmasosaa suomalaisista leikkaisi valtion menoja.
Kokoomuksen kansanedustaja Sinuhe Wallinheimo eduskunnan täysistunnossa Helsingissä 16. toukokuuta 2022. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN
Kokoomuksen kansanedustaja Sinuhe Wallinheimo eduskunnan täysistunnossa Helsingissä 16. toukokuuta 2022. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Kokoomuksen kansanedustaja Sinuhe Wallinheimo nostaa esiin tuoreen Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA:n kyselytutkimuksen, jonka mukaan suomalaisista lähes kaksi kolmasosaa tasapainottaisi julkista taloutta menoja leikkaamalla. 68 prosenttia toivoo, että julkisen talouden tasapainotustoimet aloitettaisiin heti kevään eduskuntavaalien jälkeen.

Verkkouutiset kertoo kyselystä tässä jutussa.

Wallinheimo kiinnittää huomiota siihen, että suomalaisten halu leikata julkisia menoja alkaa olla samalla tasolla kuin puolustusliitto Natoon liittymisessä. Kansanedustaja huomauttaa, että myös Nato-prosessissa puolueiden kannat muuttuivat nopeasti.

– Puolueet siirtyivät nopeasti kansan kanssa samaan riviin Natosta. Ehkäpä nyt leikkauslistojakin alkaa näkymään myös muilta kuin kokoomukselta?, Wallinheimo kysyy Twitterissä.

LUE MYÖS:
Näistä julkisista menoista suomalaiset leikkaisivat

 

Hallinto-oikeus hylkäsi liiallisesta voimankäytöstä potkut saaneen opettajan valituksen.
Ministerin mukaan SDP on kuukausikaupalla käyttänyt heikkoa kasvua ja työllisyyttä todisteena hallituksen epäonnistumisesta.
Politikointi on ajoittain nakertanut luottamusta eduskunnan perustuslakivaliokuntaan. Vaihtoehtoja on haettu, mutta eduskunta ja valiokunta ovat pitäneet kiinni vallastaan, politiikan toimittaja Heikki Vento sanoo näkökulmassaan.
Mainos