Suomalaiset rauhanturvaajat valmistautumassa ISAF-operaatioon Afganistanissa. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Selvitys: Afganistan-operaatiot syvensivät kumppanuutta Naton kanssa

Puolustusyhteistyö kehittyi myönteisesti erityisesti Yhdysvaltojen, Saksan ja Ruotsin kanssa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Puolustusministeriö julkaiseman selvityksen mukaan Suomen osallistuminen sotilaalliseen kriisinhallintaan Afganistanissa vaikutti myönteisesti Suomen asemaan Naton kumppanina.

– Osallistumalla Afganistanin operaatioihin Suomi on saavuttanut arvostetun ja luotettavan kumppanin maineen, puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk.) toteaa alkusanoissa.

Selvityksen mukaan operaatioihin osallistuminen on parantanut merkittävästi puolustusvoimien valmiutta, kykyä ja yhteensopivuutta kansainvälisissä operaatioissa. Afganistanin operaatioiden myötä yhteistyö kehittyi erityisesti Yhdysvaltojen, Saksan ja Ruotsin kanssa.

– Operaatioiden jälkeen Suomella on noin 2 500 erittäin vaativissa olosuhteissa palvellutta sotilasta aktiivipalveluksessa ja reservissä, Kaikkonen toteaa.

Puolustusministerin mukaan Suomi maksoi operaatioista kalliin hinnan. Kaksi suomalaista sotilasta kaatui ja 15 sotilasta haavoittui.

– Omaisten surua ja yksittäiselle sotilaalle aiheutunutta läpi elämän mukana seuraavaa vammaa ei voi mitata millään. Suomi kiittää teitä uhrauksestanne ja kunnioittaa kaatuneiden muistoa.

Selvityksen mukaan Afganistanin operaatioiden kustannukset olivat yhteensä 315 miljoonaa euroa vuosina 2002–2020.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)