SDP:n Niina Malm eduskunnan suullisella kyselytunnilla Helsingissä 30. marraskuuta 2023. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI

SDP:n varapuheenjohtaja povaa erittäin tiukkaa lakkokevättä

Niina Malmin mukaan hallitus tarjoaa tulehtuneille työmarkkinoille laihaa lohtua.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Työministeri Arto Satonen (kok.) kertoi tiedotustilaisuudessaan vientivetoisen työmarkkinamallin edistämisestä. Hänen mukaansa työmarkkinamallin valmistelussa edetään sovitusti. Työryhmä lähtee edistämään lakihanketta ja toukokuun loppuun mennessä työn on oltava valmis.

SDP:n varapuheenjohtaja Niina Malmin mukaan ministeri jättää työmarkkinajärjestöille ohuen oljenkorren, jonka mukaan kevään työskentelyn aikana kaksikantaisia neuvotteluita on mahdollista vielä koittaa elvyttää.

– Yhteiskuntarauha ei tämän laastarin avulla sitten niin millään vahvistu, hän sanoo.

– Ministeri Satonen on varmasti kovin tietoinen siitä, että työnantajien intressit lähteä neuvottelemaan ovat erittäin hatarat. Yhden vuoden lakkosuman jälkeen heille on koittamassa toiveiden tulevaisuus. Miksi siis uhrata isoja edistysaskeleita heille voitollisessa tilanteessa, kysyy Malm.

Työntekijäjärjestöt ovat ilmoittaneet tulevista, järeämmistä lakoista. Niiden edessä hallitus ja työnantajat seisovat jämäkästi paikoillaan, antamalla mahdollisesti vain pieniä piiruja periksi, Malm sanoo.

– Tämä tulee tarkoittamaan erittäin tiukkaa lakkokevättä koko Suomeen sekä työmarkkinaosapuolten välien kylmenemistä entisestään.

Malm toteaa, että vientimallissa otetaan esimerkkiä naapurimaastamme Ruotsista.

– Ruotsin mallista hallitus tosin on toteuttamassa vain työnantajaa hyödyttävät elementit. Malli on siis kaikkea muuta kuin oikea Ruotsin malli, jossa myös työntekijöillä on mahdollisuus vaikuttaa. Satosen mallissa vahva vahvistuu ja heikko ennestään heikkenee, hän sanoo.

Malm arvioi, että Suomessa nyt harjoitettava sanelupolitiikka tulee todennäköisesti jättämään työmarkkinoillemme arven, joka ei tule edistämään talouttamme eikä yhteiskunnallista luottamusta.

– Siitä olemme samaa mieltä ministerin kanssa, että kaksikantainen neuvottelu olisi tärkeää saada aidosti toimimaan. Hallitus on kuitenkin omilla linjauksillaan ottanut tältä työltä pohjan pois, sillä työn mitätöityminen tarkoittaisi hallitusohjelman mukaisesti etenemistä. Ja se puolestaan on juuri sitä, mitä työnantajat toivovat, sanoo Malm.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)