Verkkouutiset

Sairaanhoitaja liikkuu potkulaudalla sairaalan käytävällä Oulun yliopistollisessa sairaalassa. LEHTIKUVA / TIMO HEIKKALA

SDP:n mukaan hoitajapula ei ratkea hoitajamitoitusta lykkäämällä

Eduskuntaryhmän varapuheenjohtajan mukaan nykyisessä tilanteessa voitaisiin kuitenkin pohtia "jonkinlaisia joustoja".

SDP:n eduskuntaryhmän varapuheenjohtajan Kim Bergin mukaan hoitajamitoitus on oleellinen osa kokonaisuutta, jolla pyritään keventämään hoitajien työtaakkaa.

– Kaikista tärkeintä on löytää ratkaisu jatkuvasti pahenevaan hoitajapulaan ja sitä ei tule hoitajamitoitusta lykkäämällä.

– Hoitajamitoituksen yhtenä keskeisimpänä tavoitteena on vähentää hoitohenkilöstön korkeaa työn kuormittavuutta työntekijöitä lisäämällä, Berg kertoo Verkkouutisille sähköpostilla.

Hallituspuolue keskustan edustajat ovat esittäneet hoitajamitoituksen lykkäämistä hoitajapulan takia, koska hoitajamitoituksen kiristäminen on johtamassa hoitopaikkojen sulkemiseen.

– Nykyisessä tilanteessa voitaisiin kuitenkin pohtia jonkinlaisia joustoja tapauksiin, joissa hoitajamitoitukseen ei päästäisi aidosta yrityksestä huolimatta, Berg toteaa.

LUE MYÖS:
”Hallituksen on herättävä” – varoitus hoitajatilanteesta

Uusimmat
› Uutissyöte aiheesta
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)