SDP:n edustaja arvostelee oppositiota: Ketunhäntä pilkistää

Kimmo Kiljusen mukaan välikysymyksen ydin ei ole metsissä, vaan hallituksen horjuttamisessa.
Eduskuntatalo Helsingissä. LEHTIKUVA / MIKKO STIG
Eduskuntatalo Helsingissä. LEHTIKUVA / MIKKO STIG

SDP:n kansanedustaja Kimmo Kiljunen ihmettelee opposition välikysymyksessään esittämiä väitteitä, että hallitus olisi sitoutunut ennallistamisvelvoitteisiin ilman kattavaa arviointia.

Opposition mukaan hallitus on pääministeri Sanna Marinin (sd.) johdolla laiminlyönyt Suomen edun puolustamisen ja EU-vaikuttamisen kansallisesti tärkeässä metsäpolitiikassa. Esityksen kustannukset ovat Suomelle suurimmat kansantalouden kokoon suhteutettuna.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Väite on outo! Emme ole vielä sitoutuneet mihinkään. On mitä suurin tarve lisätiedolle ja täydentäville arvioille, Kiljunen sanoi pitämässään SDP:n ryhmäpuheenvuorossa EU:n ennallistamisasetuksesta keskiviikkona.

– Oppositiokin tietää, että tavoitteiden konkreettisesta sisällöstä käydään neuvostossa pitkät neuvottelut. Niihin hallitus haluaa täysimääräisesti ja kaikella tarmolla osallistua, toisin kuin oppositio, joka julistaa jo etukäteen Salomonin tuomionsa, ”Ei”. Kun kaikkeen suhtautuu kielteisesti, jää kovin vähän villoja keskusteluun ja välineitä vaikuttaa. Näin sulkee itsensä ulos neuvotteluista jo ennen kuin ne ovat kunnolla alkaneet, Kiljunen jatkaa.

Hänen mukaansa opposition jyrkän vastustuksen takana ”pilkistääkin ketunhäntä”.

– Välikysymyksen ydin ei ole metsissä tai kansallisessa edussamme, vaan hallituksen horjuttamisessa. Tämä tehdään tilanteessa, jossa tarvitaan vakautta ja yhtenäisyyttä sekä Suomessa että Euroopassa.

Oma lukunsa on Kiljusen mielestä kokoomuksen ”pikkupolitikointi”.

Poimintoja videosisällöistämme

– Puolue väittää hallituksen rivien rakoilevan. Kohtuu kaikessa. Olisiko paikallaan, että kokoomus ennen kuin jakaa hyviä ohjeitaan muille, saisi ensin omat rivinsä järjestykseen, Kiljunen kuittailee oppositiolle.

Puheenvuorossaan Kiljunen huomauttaa, että Euroopan komission ennallistamistavoitteet voidaan ja pitää toteuttaa vastuullisesti.

– On tärkeää varmistaa kansallinen liikkumavara, sillä luontoympäristöt ja suojeluun liittyvät haasteet vaihtelevat eri jäsenmaiden välillä. Kussakin maassa on paras paikallistuntemus sopivimmista keinoista. Tulee muistaa, että EU:n päätöksenteossa metsäpolitiikka on kansallisessa toimivallassa. Ennallistamistoimien kustannusten jaon täytyy olla kohtuullista ja oikeudenmukaista jäsenmaiden välillä, Kiljunen sanoi.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Yksi luonteva tapa ohjata ennallistamista olisi hänen mukaansa asetuksen sijaan laatia direktiivi.

– Tämä antaisi jäsenmaille enemmän kansallista liikkumatilaa. Jos pysytään asetusmuodossa, tulee kansallinen liikkumavara varmistaa neuvotteluprosessissa, mikä myös on valtioneuvoston kanta.

 

Valtiovarainministeri ei aio osallistua kirjan kommentoimiseen.
Ivan Puopolon haastattelussa oikeustieteilijä Toni Malminen.
Europarlamentaarikko kehottaa Eurooppaa tutkimaan historiaa.
Mainos