SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman esitteli keskiviikkona puolueensa ratkaisun Suomen nopeasti kasvaviin puolustusmenoihin. Puolue haluaa kerätä seuraavan viiden vuoden aikana noin viisi miljardia euroa niin sanotulla puolustusverolla.
Nimestään huolimatta kyse ei oikeastaan ole yhdestä puolustusverosta. SDP haluaa kiristää yli 90 000 euroa vuodessa ansaitsevien tuloverotusta, korottaa pääomatuloveroa ja nostaa arvonlisäverokantoja. Yleinen arvonlisävero nousisi jo ennestään korkealta 25,5 prosentin tasolta 26 prosenttiin. Todellisuudessa avaus tarkoittaa kolmen veronkiristyksen pakettia, joka on ristitty ajan henkeen sopivalla tavalla puolustusveroksi.
Lindtman on oikeassa siinä, että Suomen on käytettävä puolustukseen tulevina vuosina paljon enemmän rahaa. Turvallisuusympäristömme on muuttunut rajusti, Euroopan on otettava suurempi vastuu omasta turvallisuudestaan ja Suomen on rakennettava puolustuskykyään sen mukaisesti.
SDP:n mukaan puolustusvero olisi määräaikainen ja sillä rahoitettaisiin erityisesti lähivuosien suurta materiaalihankintojen tarvetta. Tämä on järkevämpi perustelu kuin ajatus siitä, että väliaikaisella verolla voitaisiin ratkaista puolustuksen pysyvä rahoitustarve.
Ehdotuksen perusongelma ei silti katoa.
Suomi on tilanteessa, jossa puolustukseen on käytettävä jatkossa selvästi enemmän rahaa. Kyse ei ole pienestä lisäyksestä eikä muutaman vuoden poikkeuksesta, vaan turvallisuusympäristön pysyvästä muutoksesta. Kun yksi valtion tärkeimmistä tehtävistä vaatii miljardeja enemmän, sen pitäisi näkyä myös siinä, mihin valtio rahansa käyttää.
Tähän historialliseen muutokseen SDP:n keskeinen vastaus on kiristää työn, pääoman ja kulutuksen verotusta viideksi vuodeksi. Se on liian helppo vastaus liian suureen kysymykseen.
Lindtman perusteli ehdotusta sillä, ettei yli kymmenen miljardin euron puolustusmateriaalitarpeita voida rahoittaa leikkaamalla vastaavia summia päivähoidosta, vanhustenhoidosta, koulutuksesta ja terveydenhuollosta.
Ei tietenkään voida, eikä niin pidä tehdä. Lindtman rakentaa tässä tarkoitushakuisen vastakkainasettelun, jossa vaihtoehto uusille veroille olisi muka ottaa viisi miljardia vanhustenhoidosta ja kouluista.
Todellinen valinta on paljon suurempi. Jos Suomen turvallisuusympäristö on muuttunut pysyvästi, myös valtion rahankäytön on muututtava. Puolustus kuuluu valtion tärkeimpiin tehtäviin. Kun siihen tarvitaan jatkossa enemmän rahaa, on pystyttävä kysymään, ovatko kaikki muut menot edelleen yhtä tärkeitä kuin ennen.
Tässä SDP paljasti todellisen karvansa. Kasvaneisiin puolustusmenoihin vastataan kiristämällä verotusta sen sijaan, että samalla kerrottaisiin, miten turvallisuuden kasvanut merkitys muuttaa valtion muuta rahankäyttöä.
Kyse on arvovalinnasta, jota ei pääse karkuun nimeämällä veron puolustusveroksi.
Antti Lindtman perustelee ehdotustaan myös tarpeella säilyttää suomalaisten laaja tuki puolustusmenojen kasvulle. Tässä voi käydä juuri päinvastoin. Jos puolustusmenojen kasvu alkaa ihmisten mielissä tarkoittaa korkeampaa arvonlisäveroa ja kireämpää työn verotusta, maanpuolustuksen vahvistamiselle voidaan tehdä karhunpalvelus. Suomen puolustus tarvitsee kansalaisten laajan tuen vuosikymmeniksi, ei vain seuraavaksi viideksi vuodeksi.
Puolustusvero on myös poliittisesti ja viestinnällisesti tarkkaan mietitty käsite. Maanpuolustuksen kannatus Suomessa on erittäin vahvaa. Kun tuloveron, pääomatuloveron ja arvonlisäveron korotukset kootaan puolustusveron alle, niiden vastustaminen voidaan helposti esittää haluttomuutena maksaa Suomen turvallisuudesta.
Nimi ei muuta verojen vaikutuksia
Ansiotulojen verotuksen kiristäminen kiristää työn verotusta, pääomatuloveron nostaminen pääoman verotusta ja arvonlisäveron nostaminen tekee kuluttamisesta kalliimpaa. Näiden ratkaisujen vaikutuksia pitää arvioida samalla tavalla riippumatta siitä, kutsutaanko kokonaisuutta puolustusveroksi vai joksikin muuksi.
Erityisen vaikeasti perusteltava on arvonlisäveron uusi korotus. Yleinen arvonlisäverokanta nostettiin Suomessa vasta 25,5 prosenttiin. SDP nostaisi sen nyt 26 prosenttiin ja korottaisi samalla myös alempaa verokantaa. Puolustusveroa maksaisivat siis käytännössä kaikki suomalaiset kulutuksensa kautta.
Myös ylimpien ansiotulojen verotuksen kiristämisestä saatava lisätuotto voi jäädä hyvin vähäiseksi tai pahimmillaan kääntyä jopa negatiiviseksi. Tuore suomalainen tutkimus viittaa siihen, että suurituloisten verotettavat tulot reagoivat veromuutoksiin aiemmin arvioitua voimakkaammin. Etlan mukaan Suomen korkeimmat rajaveroasteet ovat jo tasolla, jolla niiden kiristäminen voi pitkällä aikavälillä vähentää verotuottoja. Ruotsissa suunta on ollut toinen. Sosiaalidemokraattien johtama hallitus poisti vuonna 2020 ylimpiin ansiotuloihin kohdistuneen viiden prosenttiyksikön lisäveron. Ruotsalaisaineistolla tehdyissä tutkimuksissa korkeiden marginaaliverojen on havaittu vaikuttavan suurituloisten ansioihin ja työnteon kannustimiin. Siksi SDP laskelmaan ylimpien ansiotulojen veronkiristysten tuotosta on syytä suhtautua varauksella.
Puolustuksen rahoituksesta ei voi myöskään puhua irrallaan talouskasvusta. Mitä vahvempi Suomen talous on, sitä helpompi korkeampi puolustusmenojen taso on kantaa. Siksi on ristiriitaista vastata puolustuksen kasvavaan rahoitustarpeeseen kiristämällä samalla työn, pääoman ja kulutuksen verotusta. Suomen pitäisi nyt vahvistaa talouskasvun edellytyksiä ja veropohjaa, ei tehdä kasvun saavuttamisesta entistä vaikeampaa.
Määräaikaisella verolla voidaan perustella lähivuosien poikkeuksellisia hankintoja, mutta puolustuksen kasvava rahantarve ei pääty niiden mukana. Suomi rakentaa parhaillaan puolustuskykyä, jota on tarkoitus ylläpitää vuosikymmeniä. Uusi kalusto tuo mukanaan ylläpito- ja elinkaarikustannukset, varastojen vahvistaminen ei ole kertaluonteinen urakka ja Nato-jäsenyys kasvattaa Suomen vastuuta yhteisestä puolustuksesta. Ukrainan sota on samalla osoittanut, kuinka nopeasti esimerkiksi droonit, elektroninen sodankäynti ja pitkän kantaman asejärjestelmät muuttavat sitä, mihin puolustuksessa on investoitava.
Puolustuksen on oltava pysyvä prioriteetti
Puolustusmenojen nousussa ei siis ole kyse vain muutamasta kalliista hankintavuodesta, joiden yli voidaan rakentaa verosilta, sillä Suomi on siirtymässä pysyvästi kalliimman puolustuksen aikaan.
Kestävän puolustusrahoituksen perustan on oltava normaalissa budjettirahoituksessa. Puolustuksen on oltava valtion pysyvä prioriteetti, jonka rahoitus kestää hallitusten ja turvallisuuspoliittisten suhdanteiden vaihtumisen. Sen rinnalla Suomen kannattaa hyödyntää mahdollisimman tehokkaasti eurooppalaisia rahoitusinstrumentteja, yhteishankintoja ja Nato-yhteistyön tarjoamia mahdollisuuksia. Ne eivät korvaa kansallista puolustusbudjettia, mutta voivat pienentää yksin kannettavaa taakkaa ja auttaa saamaan käytettävissä olevalla rahalla enemmän puolustuskykyä.
Suomalaisen puolustusteollisuuden kasvattaminen kuuluu samaan kokonaisuuteen. Eurooppa käyttää tulevina vuosina valtavia summia puolustukseen. Suomen etu on, että mahdollisimman suuri osa tästä kysynnästä muuttuu suomalaisiksi investoinneiksi, työpaikoiksi, vienniksi ja verotuloiksi. Vahvempi talous tekee myös kasvavien puolustusmenojen kantamisesta helpompaa.
Puolustusveron taustalla näkyy lopulta SDP:lle varsin tuttu ajatus. Kun valtion tehtävät lisääntyvät, myös verot saavat lisääntyä. Nykyisestä ei tarvitse juuri luopua, kun uuden päälle voidaan kerätä lisää rahaa. Tätä tietä ei voida jatkaa loputtomasti. Suomen verotus on jo kireää, julkinen talous alijäämäinen ja ikääntyvä väestö kasvattaa menoja tulevina vuosina. Jos turvallisuudesta on samalla tullut pysyvästi aikaisempaa suurempi meno, joudumme väistämättä päättämään myös siitä, mikä valtion rahankäytössä on tärkeintä.
Suomen on käytettävä puolustukseen miljardeja enemmän, eikä siitä ole paluuta entiseen. Tämä tarkoittaa myös vaikeita valintoja siitä, mihin valtio tulevina vuosina rahansa käyttää. Siksi SDP:n puolustusvero ei poista tätä valintaa vaan lähinnä lykkää sitä viidellä vuodella ja lähettää laskun suomalaisille välittömästi.