Satelliittikuvat näyttävät Kiinan laajentavan huippusalaista Gobin autiomaassa sijaitsevaa Lop Nurin lentotukikohtaa, kertoo The Times.
Kiinan kansan vapautusarmeijan ilmavoimat käyttää syvällä Xinjiangin maakunnassa sijaitsevaa tukikohtaa erilaisten kokeellisten ilma-alusten testaamiseen. Viime kuukausina tukikohtaan, jossa sijaitsee myös maailman pisin kiitotie, on noussut kuukausittain uusia rakennuksia ja rullausteitä.
Analyytikot huolestuivat kuitenkin eniten elo- ja syyskuussa otetuista kuvista, joissa tukikohdassa näkyi Kiinan tarkoin vartioima kokeellinen J-36 -häivehävittäjä.
Hävittäjä on monin tavoin poikkeuksellinen. Siinä ei ole lainkaan peräsintä, ja sen kolmiomainen ulkomoto muistuttaa delta-kirjainta. Yhdysvaltojen sotilastiedustelun mukaan J-36 kykenee toimimaan eräänlaisena emoaluksena drooneille, jotka voisivat ylikuormittaa vastustajan ilmapuolustuksen.
Kuudennen sukupolven hävittäjä ei tiettävästi ole vielä aktiivikäytössä, mutta tulevaisuudessa se voi päätyä kisaamaan länsimaiden kehittyneimpien hävittäjien kanssa.
Jotta J-36:tta voidaan testata rauhassa, ovat turvatoimet Lop Nurissa tiukat. Tukikohdan lähettyvillä olevissa kilvissä varoitetaan suorasanaisesti, että valtiollisten salaisuuksien varastajia odottaa kuolema. Tukikohtaa ympäröivä ilmatila on myös pysyvästi suljettu.
Satelliiteilta tukikohtakaan ei tosin voi piiloutua.
J-36:n havaitseminen satelliittikuvissa herättää tosin kysymyksiä. Kylmän sodan aikana Neuvostoliitto piilotti salaisimmat hävittäjänsä hangaareihin yhdysvaltalaissatelliittien lentäessä tukikohtien ylitse. Kiina ei kuitenkaan näytä salailevan uutta hävittäjäänsä.
IISS-ajatuspajan ilmailuasiantuntija Douglas Barrie arvelee, että kyseessä ei ole vahinko.
– Lentokoneiden jättäminen ulkoilmaan tarkoittaa, että kiinalaisia ei haittaa, vaikka satelliitit havaitsisivat ne, Barrie selittää.
– Se on tapa näyttää, mitä heillä on, vaikka Lop Nurin tukikohtaa voitaisiinkin kuvata Alue 51:ksi, viitaten Yhdysvaltojen Nevadassa sijaitsevaan salaiseen tukikohtaan.
Lop Nurin tukikohta ei ole Kiinan ainoa salainen tukikohta. Maa testaa drooneja myös kaukaisissa tukikohdissa Xinjiangin Malanissa ja Tiibetin Ngarissa. J-36:n ja sen pienemmän version J-XDS:n koelennot on kuitenkin keskitetty Lop Nuriin.
– Mutta on paljon muita asioita, joita tiedämme heidän kehittävän, mutta emme ole koskaan nähneet, kuten esimerkiksi aliääninen häivepommittaja. Se on piilossa, Barrie muistuttaa.





