Satavuotias kertoo pitkän iän salaisuuden

Arkisilla valinnoilla voi auttaa itseään elämään pidempään.
Mieli pysyy virkeänä myös ikääntyessä, kun aivoja haastaa säännöllisesti ajatustyöhön. PEXELS
Mieli pysyy virkeänä myös ikääntyessä, kun aivoja haastaa säännöllisesti ajatustyöhön. PEXELS
Mieli pysyy virkeänä myös ikääntyessä, kun aivoja haastaa säännöllisesti ajatustyöhön. PEXELS
Mieli pysyy virkeänä myös ikääntyessä, kun aivoja haastaa säännöllisesti ajatustyöhön. PEXELS

Espanjassa asuva satavuotias kielitieteen emeritaprofessori María Luisa López Grigera antaa ABC:n haastattelussa vinkkinsä pitkään elämään.

Keskeisessä roolissa on aivojen pitäminen aktiivisina ja kunnossa. Tällä hän viittaa siihen, että aivoja on käytettävä ajatteluun jatkuvasti. López Grigera kertoo saaneensa neuvon yhdysvaltalaiselta lääkäriltä jo 40 vuotta sitten.

– Hän sanoi minulle, että pitkään elääkseen aivot täytyy pitää hyvin kunnossa. Sitä olen yrittänyt tehdä koko ajan työssäni ja elämässäni, López Grigera sanoo.

Hän on pitänyt mielensä virkeänä lukemalla ja kirjoittamalla paljon. Tuhansia teoksia käsittäneestä kirjastosta on nykyisessä kodissa jäljellä enää pieni osa, mutta hän kertoo tietävänsä yhä, missä kukin kirja on ja palaavansa niiden pariin usein.

López Grigera on Michiganin yliopiston espanjalaisen filologian emeritaprofessori ja tunnettu Espanjan kultakauden kirjallisuuden tutkija. Hän täytti hiljattain sata vuotta kotonaan Sevillassa.

Pieniä annoksia ja paljon kasviksia

Myös ruokavaliolla on hänen elämässään ollut tärkeä rooli. López Grigera kertoo suosineensa luonnollisia ruokia sekä vältelleensä pitkälle jalostettuja ja voimakkaasti maustettuja tuotteita.

Hän syö omien sanojensa mukaan kaikkea, mutta pieniä määriä. Ruokavalioon kuuluu paljon vihanneksia ja tuoreita tuotteita sekä eläin- ja kasviproteiinia.

Galiciasta kotoisin oleva professori kertoo nauttineensa myös Albariño-valkoviiniä. Nykyisin hän juo pääasiassa vettä ja säästää viinin juhlahetkiin.

– Luulen, että tämä viini on auttanut minua pääsemään tänne asti, hän sanoo hymyillen.

López Grigera ei silti pidä korkeaa ikäänsä omana saavutuksenaan. Hän nostaa esiin perimänsä ja vanhemmiltaan saamansa vapauden ajatella itsenäisesti.

Video

Hän ei ole ollut erityisen urheilullinen, mutta kertoo pitäneensä kävelemisestä. Myös sosiaaliset suhteet ovat hänen mukaansa tärkeitä. Hän keskustelee päivittäin Madridissa asuvan sisarentyttärensä kanssa.

Sadassa vuodessa tärkeimmäksi opikseen López Grigera nimeää kyvyn ymmärtää muita ihmisiä.

– Oppia ymmärtämään muita ja käsittämään heitä. Se on erittäin tärkeää, hän sanoo.

Korkean iän suurimmaksi menetykseksi hän nimeää liikkumiskyvyn heikkenemisen.

Ajattele itse äläkä kysy kaikkea tekoälyltä

López Grigeran vinkit eivät sinänsä ole yllättäviä. Tutkimustiedon perusteella on jo pitkään tiedetty, että epäterveelliset elämäntavat lisäävät monien sairauksien ja ennenaikaisen kuoleman riskiä. Omaan terveyteen voi vaikuttaa ennen kaikkea suosimalla monipuolista ruokavaliota, liikkumalla riittävästi ja käyttämällä päihteitä mahdollisimman vähän.

López Grigeran esimerkki muistuttaa myös siitä, että aivoja kannattaa pitää aktiivisina läpi elämän. Nykyajassa tämä korostuu entisestään, kun yhä suurempi osa tiedonhausta, kirjoittamisesta ja ongelmanratkaisusta ulkoistetaan tekoälypalveluille.

Samalla kirjojen lukeminen on vähentynyt, eikä pitkäjänteiseen ja ponnistelua vaativaan ajatustyöhön välttämättä käytetä yhtä paljon aikaa kuin ennen. Omia aivoja kannattaakin haastaa säännöllisesti lukemalla, kirjoittamalla, opettelemalla uutta ja ratkomalla ongelmia itse.

Tätä voi jokainen soveltaa omassa arjessaan. Kun mieleen seuraavan kerran tulee pohtimisen arvoinen kysymys tai ratkaistava pulma, yritä ensin selvittää vastaus itse sen sijaan, että kysyisit sitä heti tekoälyltä.

LUE MYÖS:
Tällainen ruokavalio vie ennenaikaiseen hautaan

Kaikki punainen liha voi lisätä syöpäriskiä

Tiesitkö? Alkoholi lisää seitsemän eri syövän riskiä

Tutkimus korostaa suun terveyden merkitystä kuolion ehkäisyssä.
Yksi huomaamaton asia kodissasi voi heikentää yöuntasi ja terveyttäsi päivä toisensa jälkeen.
Älykello voi arvioida energiankulutuksen selvästi todellista suuremmaksi.
Mainos