Taloudellisiin vaikeuksiin joutuneet kiinteistövälitysalan yritykset ovat muuttaneet nimeään juuri ennen konkurssiin ajautumista. Keinolla pyritään suojelemaan franchising-ketjun mainetta ja brändiä.
Nimensä muuttaneet yritykset pystytään edelleen tunnistamaan y-tunnuksen avulla, mutta nimenvaihdos auttaa esimerkiksi siinä, ettei konkurssi saa huomiota mediassa.
Helsingin Sanomien tietojen mukaan kuluvana vuonna konkurssiin ovat menneet muun muassa seuraavat kiinteistönvälitysalan yritykset: Santeri Sählääjät Oy, Töräys Oy ja Realtor Chain in Finland Oy.
Elokuussa konkurssiin ajautuneen Realtor Chain in Finland Oy:n takaa löytyy Huoneistoketju Oy. Brändinimen käyttöoikeus siirrettiin konkurssin sattuessa toiselle yhtiölle.
– Huoneistoketju-nimeä yritetään suojella. Tämä on sellainen markkina, että näitä (konkursseja) vain tapahtuu, kertoo uuden Huoneistoketjun pääjohtaja Mika Luukkainen.
Asuntokaupan markkinatilanne on ollut jo pidempään huono. Kiinteistövälitysyrityksiä onkin mennyt konkurssiin kuluneen vuoden puolella enemmän, kuin koko viime vuonna yhteensä.
– Kyllä kortteja nyt jaetaan uudestaan. Todella monet kiinteistövälitysyritykset ovat menneet konkurssiin ja ovat ehkä pystyneet peittelemään brändinsä paremmin, Luukkainen kommentoi.
Santeri Sählääjät Oy:n taustalta löytyy Kiinteistömaailma-ketju. Yhtiön aiempi nimi oli Savon Ykkösasunnot Oy, joka pyöritti Kiinteistömaailman Ajurinkadun toimipistettä Kuopiossa. Yhtiön nimi muutettiin noin kuukausi ennen konkurssia.
Ab Snellman LKV Suomi vaihtoi nimensä Töräys Oy:ksi viimevuoden syyskuussa. Yhtiön verkkosivuiksi on merkitty kansainvälinen luksuskiinteistöjen välitysyritys Sotheby’s International Realty.
Konkurssiasiamies Terhi Maijala vahvistaa, että yrityksen nimen vaihtaminen ennen konkurssia on täysin sallittua toimintaa.
– Yritys hyötyy tietenkin niin, että nimi ei pyöri julkisuudessa konkurssimenettelyn yhteydessä. Pesänhoitajan on aina selvitettävä velallisen konkurssia edeltävä toiminta, joten mahdolliset väärinkäytökset tulevat esiin, Maijala kertoo HS:lle.





