Hoitajia Kainuun keskussairaalassa Kajaanissa. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Sanni Grahn-Laasonen: Suomessa on betonoitu julkista sektoria

Kansanedustajan mukaan ensi vaalikaudella pitää edistää reilua kilpailua.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kokoomuksen kansanedustajan Sanni Grahn-Laasosen mukaan Suomessa on purettava liian kireää sääntelyä ja avattava markkinoita kilpailulle.

– Meidän pitää uudistaa tätä yhteiskuntaa enemmän sellaiseksi, jossa ihmiset voivat toteuttaa itseään ja tehdä vapaasti eikä kaikkea kielletä valmiiksi tai varmuuden vuoksi, Grahn-Laasonen sanoo Verkkouutisille.

Kokoomus julkaisi torstaina Reilumman kilpailun Suomi -ohjelman, jonka avulla puolue pyrkii poistamaan kilpailun esteitä.

– Markkinoiden avaaminen on paras keino lisätä ihmisten suojaa korkeita hintoja ja huonoa laatua vastaan. Edullisemmat hinnat ja parempi laatu saadaan sitä kautta, että hyödynnetään vastuullista markkinamekanismia.

Kansanedustajan mukaan Suomessa tarvitaan ensi kaudella enemmän markkinataloutta ja reilumpaa kilpailua.

– Se on myös keino välttää leikkausten tietä. Suomi ei nouse yksin leikkaamalla, vaan tarvitaan myös talouskasvua ja näkymiä yrityksille.

– Nämä uudistukset voidaan nähdä vaihtoehtona toteuttaa meidän tavoitteita siitä, että valtion velkaantumisella ei syödä lasten mahdollisuuksia vaan saadaan kasvua syntymään.

Grahn-Laasosen mukaan nykyinen hallitus on tehnyt jopa “yritysvihamielistä politiikkaa”.

– Tämä on ollut hyvin ideologinen hallituskausi. Meillä on betonoitu julkista sektoria ja on oltu jopa yritysvihamielisiä. Monissa uudistuksissa näkyy, että niissä painotetaan julkista sektoria.

Hän nostaa yhdeksi esimerkiksi hallituksen sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen, jossa palveluiden tuottajana toimii ensisijaisesti julkinen sektori.

– Samaan aikaan kun meillä on hirveä hoitajapula ja ihmiset ovat jonossa hoitoon, me jätetään käyttämättä koko terveydenhuollon potentiaali.

– Tämä on ollut ideologisesti selvästi väärään suuntaan ja nyt meidän pitää tehdä tähän korjausliike, Grahn-Laasonen sanoo.

LUE MYÖS:
Suomeen vaaditaan lisää kilpailua – ”meillä on oltu yritysvihamielisiä”

Poimintoja videosisällöistämme
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)