“Sanna Marinin mallista tuli taakka jokaiselle seuraavalle hallitukselle”

Kokoomuksen kansanedustajat pitävät sote-uudistusta epäonnistuneena.
Asiakkaita odottamassa pääsyä vastaanotolle terveysasemalla. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER
Asiakkaita odottamassa pääsyä vastaanotolle terveysasemalla. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

Sanna Marinin (sd.) hallituksen uudistuksesta tulossa kansallinen häpeä, kirjoittaa kokoomuksen kansanedustaja Sinuhe Wallinheimo X:ssä.

Wallinheimo tarkoittaa Marinin hallituksen läpiajamaa sote-uudistusta, jossa Suomi jaettiin hyvinvointialueisiin. Alueiden tehtävänä on järjestää sosiaali- ja terveyspalvelut sekä pelastustoimi.

Kansanedustaja viittaa Ilta-Sanomien pääkirjoitukseen, jossa todetaan ettei Suomella ole rahaa sote-uudistuksen myötä syntyneisiin kustannuksiin. Hyvinvointialueet ovat tehneet merkittäviä tappioita. Kustannusten nousun säilyessä nykyisellään vuonna 2027 sosiaali- ja terveyspalvelujen menot voisivat olla jo lähes 30 miljardia euroa.

Kansanedustaja Pia Kauma (kok.) puolestaan pitää sote-uudistusta jääräpäisyyden voittona.

– Olin sote-valiokunnassa viime kaudella. Me kolme kokoomusedustajaa teimme kymmeniä parannusehdotuksia, mutta ei kelvannut, Kauma kirjoittaa viestipalvelu X:ssä.

Poimintoja videosisällöistämme

Hyvinvointialueet joutuvat löytämään sopeuttamisen paikkoja, vaikka monet lakisääteiset terveyspalvelut on pakko järjestää. Eniten säästöt iskevät perusterveydenhuoltoon ja vanhuksiin.

– Nyt nähdään, että ne, jotka eniten tarvitsisivat palveluja, eivät niitä saa, Kauma kommentoi.

Wallinheimon mukaan kyseessä on huonoin rakenteellinen uudistus Suomen historiassa.

– Tästä mallista tuli / tulee taakka jokaiselle seuraaville hallituksille, Wallinheimo kirjoittaa.

Sanna Marinin hallitus helpotti vuonna 2022 ulkomaalaisten opiskelijoiden perheenyhdistämistä, mikä on viranomaislausuntojen mukaan johtanut vakaviin ongelmiin.
Pääministerin mukaan hallitus ei edistä areenan valtiontukea.
Rakennusyhtiö kertoo toimivansa hankkeessa asiantuntijana ja mahdollisena urakoitsijana.
Mainos