Verkkouutiset

SDP:n puheenjohtaja Sanna Marin Kiovassa. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO

Sanna Marin Ylellä: Saatiinko talous tasapainoon Juha Sipilän kaudella?

SDP:n puheenjohtaja ei usko "leikkauspolitiikan" tuovan tuloksia.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

SDP:n puheenjohtajan Sanna Marin sanoi Ylen Politiikkaradion puheenjohtajatentissä, että he keräävät mieluummin valtiolle lisää varoja esimerkiksi tukkimalla verotuksen porsaanreikiä.

SDP tavoittelee kahden prosentin talouskasvua ja työllisyysasteen nostoa 80 prosenttiin. Marinin mukaan tähän päästään muun muassa panostamalla peruskouluun sekä tutkimukseen ja tuotekehitykseen.

Sanna Marinin mukaan kokoomus on peruuttamassa parlamentaarisesta tavoitteesta nostaa tki-investoinnit neljään prosenttiin bruttokansantuotteesta.

– Eilen kun luin uutisia, kokoomus alkoi tästä peruuttaa. Meidän on pidettävä kiinni tästä tavoitteesta, Marin sanoi.

Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kai Mykkänen ehdotti tiistaina, että seuraava hallitus voisi siirtää valtion sijoitusyhtiön Solidiumin omistamat osakkeet korkeakouluille, jotka voisivat ohjata osingot tutkimus- ja kehittämistoimintaan.

Sanna Marin arvosteli pääministeri Juha Sipilän (kesk.) hallituksen tekemiä leikkauksia.

– On kysyttävä rehellisesti, saatiinko talous tasapainoon, loppuiko velkaantuminen. Ei loppunut, emmekä saaneet.

– Leikkauspolitiikalla Suomi otti velkaa joka vuosi. Emme usko siihen, että tälläkään kertaa tuo tuottaisi mitään muuta tulosta kuin sen, että julkinen velkaantuminen jatkuisi ja taloutemme mataisi, Marin sanoi.

Marin sanoi ohjelmassa ajatelleensa keväällä 2021, että Suomen pitäisi liittyä Natoon. Hänen mukaansa SDP olisi voinut puoluekokouksessa 2023 keskustella Naton jäsenyydestä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)