Vanhoja kannanottoja voi joskus katua, mutta tässä asiassa en ole kääntänyt takkiani.
Olin yksi puhujista Pohjoismaiden neuvoston järjestämässä seminaarissa. Aiheeni koski journalistin oikeuksia länsimaissa.
Sanoin, että pitävä lähdesuoja on sananvapauden ja tiedonvälityksen kivijalka. Se takaa myös virkamiehille mahdollisuuden nimettömänä paljastaa toimittajille tietoja ei-julkisista hankkeista.
Yksi kuulija hämmästeli: Sittenhän heitä ei saa kiinni eikä voi panna vankilaan. Äänessä oli Mart Laar, josta tuli pian juuri itsenäisyytensä takaisin saaneen Viron pääministeri.
Virolaisille sananvapaus oli 1990-luvulla vieras käsite. Eikä se ole vieläkään kunniassa kaikissa Euroopan valtioissa.
Toimittaja Lauri Nurmen kirja entisestä pääministeristä Sanna Marinista (sd.) käynnisti tuoreimman keskustelun lähdesuojasta ja toimittajien etiikasta. Nurmen on tulkittu väärien tietojen levittämisen ja taustakeskustelujen julkistamisen lisäksi syyllistyneen virheistä vakavimpaan, lähdesuojan murtamiseen.
Nurmi on kiistänyt tämän. Helsingin Sanomille hän väitti lähdesuojan lakkaavan sen jälkeen, ”kun henkilöt ovat luopuneet tehtävistään”. Tulkinta on ainutlaatuinen, eikä se ole saanut tukijoita.
Pian Nurmi muutti selitystään. Hän ei sopinut lähdesuojasta, ja tämä tuli selväksi myös Marinille.
Lähdesuojan murtaja saa hetkeksi paljon julkisuutta alan sisällä. Lopulta etiikan rikkoja joutuu pidemmäksi ajaksi häpeäpaaluun.
Journalistin ohjeiden mukaan ”haastateltavalla on oikeus saada ennakolta tietää, onko keskustelu tarkoitettu julkaistavaksi vai ainoastaan tausta-aineistoksi ja millaisessa asiayhteydessä hänen lausumaansa käytetään”.
Julkisen sanan neuvosto pohtii ensi viikolla, ottaako se käsiteltäväkseen Nurmen toimintatavat journalistina. Neuvoston kannanotto tulisi tarpeeseen. Pelissä on enemmän kuin yksi poliitikko, yksi kirja tai yksi toimittaja.
Sananvapaus ja lähdesuoja ovat läntisen oikeusvaltion tunnusmerkkejä. Ilman pitävää ja uskottavaa lähdesuojaa sananvapaus ei ole täydellinen.
Uskottava media on erityisen tärkeä silloin, kun liikkeellä on paljon väärää tietoa. Jos media itse murentaa oikeuksiaan, siitä voi olla tiedonvälityksen kannalta ikäviä seurauksia.
Tiedonsaanti vaikeutuu, kun suut menevät suppuun. Pelkkä epäilys lähdesuojan rapautumisesta riittää.
Toimituksilla on mahdollisuus lain perusteella pyytää käyttöönsä asiakirjoja. Tietopyyntö on tylsä ase tilanteissa, joissa pitäisi päästä jyvälle esimerkiksi hallituksen, työmarkkinajärjestöjen tai yritysten puheiden tasolla olevista ideoista ja suunnitelmista.
Kun oikea tieto väistyy, tilalle tulee epätarkkaa informaatiota. Samalla aukeavat kanavat niille, jotka haluavat horjuttaa yhteiskuntaa huhuilla ja väärillä tiedoilla.
Toimittajien lisäksi vastuu korkeasta ammattietiikasta on tiedotusvälineiden ja kirjojen kustantajilla.
Mediaa on syytetty klikkijournalismista, jossa tärkeintä on saada mahdollisimman paljon lukijoita. Kirjankustantajien pitää nähdä isänpäivän ja joulumyynnin yli.
Kannattaako kustannustoimittajia vähentää ja suoltaa ulos painoksia vain suurten myyntilukujen toivossa. Jossain vaiheessa potaskan painamisesta tulee mainehaitta.
Sananvapaus on perusoikeus, jonka keskeinen pilari on uskottava ja rikkumaton lähdesuoja. Sananvapaus on yksi oikeushyvä, toinen on kansalaisten turvallisuus.
Jos sananvapaus ja yleinen turvallisuus joutuvat vastakkain, lähdesuoja on mahdollista purkaa. Oikeusvaltiossa se tehdään tuomioistuimessa, ei toimituksissa, eikä yksittäisen toimittajan pururadalla.